Siirry pääsisältöön

Beach Volleyn Ihanuus!

Vaikka kesä meni jo ja ilmat alkavat pikkuhiljaa kylmenemään, niin biitsikausi jatkuu! Eilen oli tämän hallikauden (2006-2007) ensimmäinen Audi Indoor Pro Tourin osakilpailu ja treenithän Biitsihallissa alkoi jo heti syyskuun alusta.

Beach volley on niin ihanaa! Siinä ei voi ikinä todeta itseään täydelliseksi, mutta onnistumisen elämyksiä voi kokea joka pelaamiskerralla. Hiekka on erittäin haastava alusta ja pallokosketuksia tulee niin paljon, että enempää ei voi toivoa. Vain minä itse voin vaikuttaa, miten peli sujuu. Lisää ihanuukisa biitsiin tuo aurinko, ihmiset ja se ilmapiiri. Se rento ja pirteä ilmapiiri!

Biitsiä pelattiin ensimmäisiä kertoja 1990-luvun alkupuolella Pråhlin Tian kanssa Kouvolan Käyrälammella järjestetyissä turnauksissa ja leireillä. Silloin jo oli meiniki rentoa ja vauhdikasta, vaikka ei varsinaisesti biitsistä mitään ymmärrettykään! :D 1990-luvun puolessa välissä, lukioaikoina, ei biitsiä tullut harrastettua, mutta sitten taas kipinä iski. Hurtamon Annika, silloin vielä Haapala, tuli kerran minua Hietsussa kysymään parikseen Kouvolan turnaukseen vuonna 1999 ja siitä se lopullinen tarina sitten alkoi.

Vuodesta 2000 lähtien on tullut pelattua beach volley ihan Pro Tourilla SM-mitaleita ja muutakin menestystä kartuttaen. Myös muutama aivan mahtava ulkomaan reissu on tullut biitsin ansiosta tehtyä! Paljon on tullut rusketusta ja onnistumisia, on myös tietenkin epäonnistuttu välillä, mutta kipinä ei ole sammunut pimeinä talvi-iltoinakaan seuraavaa kautta odotellessa. Biitsin myötä olen saanut tutustua ihaniin ihmisiin, kiitos kaikille vanhoille ja tulevillekin pareilleni: Tia Pråhl, Annika Hurtamo, Vilma Väisänen, Saara Loikkanen, Kadri Määttä, Noora Linnarinne, Nikki Laine ja Laura Lahtela! Ja synnytetty jopa pieni lapsi nimeltään Beach Volley Tampere, BVT!! ;)

Jokaisen pitäisi joskus kokeilla miten ihana hiekalla on syöksyä ja saada pallo nostettua kiperimmästäkin paikasta. Tai sijoittaa paloo tyhjään paikkaan vastustajaa hämäten. Tai tuntea se rasitus ja väsymys jaloissa ja käsissä, kun aurinko paahtaa ja haluat vain pelata ja pelata! Hiekalla ei loukkaannu, lämpö vetreyttää lihakset, kaloreita palaa ja kunto kohenee! Mitä muuta voi enää urheilulta toivoa. Samalla tapaat mukavia ihmisiä ja toteutat itseäsi parhaalla mahdollisella tavalla. Kehityt kerta kerralta ja saat aina antaa kaikkesi! Biitsi on niin ihanaa! :D

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Le Creuset

Olen haaveillut jo pitkään kunnon padasta. Minulla on ollut pitkään valurautainen pata, joka sinänsä ajaa tehtävänsä, mutta on erittäin hankala puhdistaa. Le Creuset in padat ovat olleet jo pitkään toivelistalla, mutta ne ovat ainakin Suomessa olleet liian kalliita alennuksessakin. Le Creusetin padat ovat induktio-sopivia, ne voi pestä astianpesukoneessa ja niissä on keraaminen pinta, ettei ruoka pala kiinni. Kuten On the Way -postauksessa kerroin, kävimme Åren matkalla Stockholm Quality Outletissä. Ja siellähän oli Le Creusetin liike. Jeejee! :) Kaikki tuotteet olivat 2-laatua, eli hinnat olivat kerrankin kohdillaan, mutta silti tuotteille tuli elinikäinen takuu. Viat, joita padoissa oli, oli lähinnä värivirheitä, mikä ei ainakaan minun ruuanlaittoani haittaa. Meille päätyi soikea, punainen, 3,3l pata, joka on toiminut kuin unelma. Astianpesukoneessa pata tulee puhtaaksi, lämpenee induktiolla ja ruokaan ei tule metallin makua, kun sisäpinnalla on keraaminen pinnoite. Mitä pat

Pantteri

Tykkään ihan hulluna panttereista , siis salmiakkipanttereista, myös lumipantterit ovat todella hyviä. Ruotsissahan nämä karkit ovat nimellä Salta Katten. Ennen oli myös Pantteri-jäätelöä, joka oli aivan mielettömän hyvää. Enää tuotaherkkua ei löydy valitettavasti valikoimista. Eilen tuli puhetta, että mikäs eläin se pantteri oikein on. Ja wikipedia sen kertoo: Leopardi eli pantteri (Panthera pardus), englanniksi leopard. Tuo nimi tulee leijonan (leo) ja pantterin (panther) risteytyksestä . En tiedä onko se vain uskomus, mutta nimen perustana on, että leopardi on leijonan ja mustan pantterin risteytys. Joka tapauksessa kyseessä on pilkullinen kissaeläin, joka näyttää näin söpöltä pentuna. Voisin ottaa lemmikiksi. Pantteri viittää myös Pohjois-Amerikassa usein puumaan , englanniksi cougar. Puuma on vaaleaturkkinen kissaeläin, jolla ei ole täpliä. Etelä-Amerikassa pantterilla taas tarkoitetaan jaguaaria , englanniksi jaguar. Jaguaari on myös pilkullinen ja hyvin yhdennäköinen leopardin

Nora ja Sade - mikä pari

Kuusi vuotta ja paljon vettä on virrannut Karjaanjoessa. Niin minä, maailma kuin moni muu on muuttunut siinä samalla. Tällä hetkellä meidän kotia asustaa minun lisäksi Sade, tanskalais-ruotsalainen pihakoira, joka muutti mun luokse lokakuussa 2020, kun olin ollut yksin 1,5kk Samin yllättävän poismenon jälkeen.   Meillä menee Saden kanssa mukavasti. Välillä haastetaan toisiamme, mutta pääasiassa ollaan onnellisia ja iloisia itsejämme. Kerron Sadesta ja meidän yhteisistä jutuista lisää toisessa postauksessa, koska ajattelin herätellä tämän blogin uudelleen henkiin. Kirjoittelen tätä ihan itseäni varten, mutta kaikki lukijat ovat myös erittäin tervetulleita. 😙   Toivotan sinulle ihanaa kesää ja ollaan kuulolla!  Sade chillaa