Siirry pääsisältöön

Jouluherkkuja

Suklaaherkkuja
Pikkup
Pyllypipareita



 Piparinen mutakakku







Kokoelma minun itseni jouluksi tekemistä herkuista. 

Suklaaherkut ovat resepteiltään omia ja lainattuja. Rocy Roadin pohjareseptinä käytin tätä.Suklaa on tummaa ja "täytteinä" amerikkalaisia vaahtokarkkeja, pistaasipähkinöitä, saksanpähkinöitä ja turkinpippurirouhetta. Tummien popsien ohje on Sofien, en vain jaksanut koristella. Vaaleiden on oma. Niissä on noin sama määrä Digestivejä kuin on tummissa ja lisäksi 4 rkl philadelphiaa ja 50 g valkosukaalta rouheena. Kuorrutukseen 130 g valkoista suklaata ja koristeluun 50 g tummaa, jos haluaa.

Piparien ohje on Valion reseptikirjasta. Laitan tarkemman reseptin myöhemmin. Piparien kylkeen sopii muuten täydellisesti aurajuustotahna, jossa on aurajuustoa, punaviiniä ja kermaa. Samalla reseptillä tuli myös pyllypiparit, joiden idea taitaa olla täältä. Koristelu ei vaan minun käsistä ole yhtä tarkkaa.


Piparisen mutakakun ohje on Suhmuran. Ensimmäinen mutakakkuni muuten ja onnistui upeasti. Piparimausteiden maku on todella voimakas, eli hyvä. Sopi loistavasti piparijäätelön kanssa joulupöytään. Onneksi ehdin napata kuvan ennen kuin koko kakku oli syöty. :)


Kommentit

  1. Hahhah kuka on keksinyt noi pyllypiparit! Hyh.

    VastaaPoista
  2. :D Noistahan on myös tissi- ja torsoversio: http://aatanaarreaitta.blogspot.com/2011/01/alusasupipareita.html

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista! Kaikki kommentit ovat tervetulleita!
Thanks for the comment! All the comments are wellcome!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Le Creuset

Olen haaveillut jo pitkään kunnon padasta. Minulla on ollut pitkään valurautainen pata, joka sinänsä ajaa tehtävänsä, mutta on erittäin hankala puhdistaa. Le Creuset in padat ovat olleet jo pitkään toivelistalla, mutta ne ovat ainakin Suomessa olleet liian kalliita alennuksessakin. Le Creusetin padat ovat induktio-sopivia, ne voi pestä astianpesukoneessa ja niissä on keraaminen pinta, ettei ruoka pala kiinni. Kuten On the Way -postauksessa kerroin, kävimme Åren matkalla Stockholm Quality Outletissä. Ja siellähän oli Le Creusetin liike. Jeejee! :) Kaikki tuotteet olivat 2-laatua, eli hinnat olivat kerrankin kohdillaan, mutta silti tuotteille tuli elinikäinen takuu. Viat, joita padoissa oli, oli lähinnä värivirheitä, mikä ei ainakaan minun ruuanlaittoani haittaa. Meille päätyi soikea, punainen, 3,3l pata, joka on toiminut kuin unelma. Astianpesukoneessa pata tulee puhtaaksi, lämpenee induktiolla ja ruokaan ei tule metallin makua, kun sisäpinnalla on keraaminen pinnoite. Mitä pat

Pantteri

Tykkään ihan hulluna panttereista , siis salmiakkipanttereista, myös lumipantterit ovat todella hyviä. Ruotsissahan nämä karkit ovat nimellä Salta Katten. Ennen oli myös Pantteri-jäätelöä, joka oli aivan mielettömän hyvää. Enää tuotaherkkua ei löydy valitettavasti valikoimista. Eilen tuli puhetta, että mikäs eläin se pantteri oikein on. Ja wikipedia sen kertoo: Leopardi eli pantteri (Panthera pardus), englanniksi leopard. Tuo nimi tulee leijonan (leo) ja pantterin (panther) risteytyksestä . En tiedä onko se vain uskomus, mutta nimen perustana on, että leopardi on leijonan ja mustan pantterin risteytys. Joka tapauksessa kyseessä on pilkullinen kissaeläin, joka näyttää näin söpöltä pentuna. Voisin ottaa lemmikiksi. Pantteri viittää myös Pohjois-Amerikassa usein puumaan , englanniksi cougar. Puuma on vaaleaturkkinen kissaeläin, jolla ei ole täpliä. Etelä-Amerikassa pantterilla taas tarkoitetaan jaguaaria , englanniksi jaguar. Jaguaari on myös pilkullinen ja hyvin yhdennäköinen leopardin

Nora ja Sade - mikä pari

Kuusi vuotta ja paljon vettä on virrannut Karjaanjoessa. Niin minä, maailma kuin moni muu on muuttunut siinä samalla. Tällä hetkellä meidän kotia asustaa minun lisäksi Sade, tanskalais-ruotsalainen pihakoira, joka muutti mun luokse lokakuussa 2020, kun olin ollut yksin 1,5kk Samin yllättävän poismenon jälkeen.   Meillä menee Saden kanssa mukavasti. Välillä haastetaan toisiamme, mutta pääasiassa ollaan onnellisia ja iloisia itsejämme. Kerron Sadesta ja meidän yhteisistä jutuista lisää toisessa postauksessa, koska ajattelin herätellä tämän blogin uudelleen henkiin. Kirjoittelen tätä ihan itseäni varten, mutta kaikki lukijat ovat myös erittäin tervetulleita. 😙   Toivotan sinulle ihanaa kesää ja ollaan kuulolla!  Sade chillaa