Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on syyskuu, 2010.

Häpi böörthdei!

Blogin täyttää huomenna ensimmäinen lokakuuta 4 vuotta. Oijoijoijoi! sen kunniaksi kakku, joka kuvaa minua ja blogia. Välillä aika tiivistä, välillä vinossa, välillä iloinen, välillä hallitsematon, mutta kaiken kaikkiaan näyttää hyvältä! Viime aikoina postaustahti on ollut aika heikoilla, mutta kyllä minä vielä ahkeroidun tälläkin rintamalla. Elämä on tällä hetkellä ihanaa ja annan sen olla. Nautin siitä täysillä!

Ihan mukavasti menee, mutta vielä vois hiukan parantaa

Nimittäin ruokapuolella. Painotus luomuruokaan on onnistunut hyvin, mutta hieman voisi vielä parantaa. Oikeastaan parannus ei riipu yksin meidän taloudesta, vaan kauppiaista. Lähi-K-kauppamme tarjoaa hyvin luomutuotteita: luomuvihanneksia, luomulihaa, lisäksi tietenkin Pirkan luomutuotteita ja Valion luomutuotteita. Myös muita luomutarvikkeita löytyy ihan kohtuullisesti. Luomu ei kuitenkaan ole se must-juttu, vaan ajatuksena on koko ketjun puhtaus ja ekologisuus sekä erityisesti ruuan puhtaus. Vaikka luomutuotteet ovat puhtaita sinänsä, mutta usein ne on kuljetettu hyvinkin kaukaa. Siksi haluaisin painottaa myös lähiruokaan. Kuuntelin kateellisena italialaisten ja ranskalaisten toriostoksista ja kausituotteiden syömisestä, kun meillä se ei vaan ole mahdollista. Minä en edes tiedä missä Espoosta löytyy tori tai muu tuoretuotteita myyvä paikka. Onko tosiaan matkustettava Hietalahden kauppahalliin? Ja miksi nuo torit ja kauppahallit sulkevat niin aikaisin, ettei työssäkäyvä sinne ehdi enä

Sapettaa

Nimittäin liikenne pääkaupunkiseudulla. Kehä I on remontissa Leppävaarasta lähes 2-tielle asti. AInakin lähes koko matka on asetettu max 50 km/h. Mutta miten autoilijat ajaa? Niin henkilöautot, rekat kuin kaikki muutkin painavat vähintään kuuttakymppiä ohi oikealta ja vasemmalta. Vaaratilanteilta ei vain voi välttyä. Kun nopeusrajoitus muuttuu normaaliksi, eli 80 km/h ajavat autoilijat noin 70km/h. MIKSI? Tietenkin lukuunottamatta niitä, joita ei päätä huimaa ja alla tuntuu olevan superautot ja kuskit ovat muutenkin kuolemattomia. He ohittelevat taas oikealta ja vasemmalta ja ottavat poistumiskaistan ainakin kaksi risteystä liian aikaisin. Myönnän, etten minäkään mikään tyyneydem perikuva ole ja osaan painaa kaasupoljinta, mutta en minä vaaratilanteita tietoisesti aiheuta. Havaintojen perusteella suurimpia riskejä liikenteessä ovat: - liian hitaasti ajavat - liian nopeasti ajavat - onnettomuuksia ihailemaan jäävät (syyskuussa on joka toinen päivä Kehä I:llä itään iltapäivällä ketjukola

Sisko tahtoisin jäädä

Kesän ja alkusyksyn elokuvasetin viimeiseksi näytökseksi päätyi " Sisko tahtoisin jäädä ". Suomalainen elokuva, joka kertoo teini-ikäisistä. Erityisesti kiltin tytön tarinasta irti roolistaan. Karu tarina. Tuollaista tienien elämä varmaan nykyään onkin, kun lähes kaikki tulee "valmiina". Itse ei tarvitse kuin toteuttaa, eikä se riitä nuorelle kehittyvälle ihmiselle. Silti en pysty tajuamaan, että miksi kaikki, joka ei ole omaa pitää hajoittaa tai varastaa. Miksi kaikkia sääntöjä pitää rikkoa ja miksi ilkeys ja lainrikkominen on kadehdittavinta mitä voi tehdä. Itse en tällaista muista omasta teini-iästäni. Ehkä saatoin vähän kapinoida, mutta tiesin silti, että helpoimmalla pääsee, kun vain tekee niin kuin sanotaa. Lisäksi minulle suurempia arvoja olvat ns. puhtaat arvot. Olin ylpeä siitä, että en ollut kännissä kuin ensimmäisen kerran 18-vuotiaana, en polttanut tupakkaa tai liikkunut epämääräisissä jengeissä. No, minullahan oli urheilu ja kaupungin "parhaana&qu

Hyvä vaihde

Minulla on menossa elämässä todella hyvä vaihde. Elämä tuntuu hyvältä, suorastaan rakastan omaa elämääni. Iloisen ja nautinnollisen elämän avaimina ja rakentajina ovat olleet liikunta, tavoitteet, rohkeus, positiivinen mieli, terveellinen ruoka, hyvä olo ja elämästä nauttiminen. Siis ihan todella pieniä asioita, mutta kun kaiken tekee suurella sydämellä, niin pakkohan sen on tuntua hyvältä.

Miesten vuoro

Viimeisin leffaelämys oli Miesten Vuoro . Hyvin erilainen kuvanautinto kuin mikään muu. Suomalaiset miehet kertoivat tuntemuksistaan saunan lauteilla. Sinänsä leffassa ei ollut m itään juonta, eikä esillä ollut myöskään mitään jännitystä tai hirveästi romantiikkaakaan. Ihan vain suomalaista elämää vähän kovemmilla kokemuksilla. Tunteet oli pinnassa useassa kohdassa, mutta onneksi ei mikään tarina osunut aivan lähelle.

Avatar, Wicked ja muuta viihdettä

Ensinnäkin, pahoittelut harvoista postauksista. Elämä vie nyt mukanaan ja on hauska olla messissä. Kuka voisikaan vastustaa mielekästä puuhaa, frendejä ja hyvää oloa. Suurimman osan ajasta vie tietenkin työ ja se on suuntautunut viime viikkoina lähinnä ulkomaille. Toiseksi eniten aikaa tulee vietettyä nukkuen ja kolmanneksi sportaten. Oman osansa on ottanut ansaitusti myös viihde. Viime viikolla tuli tsekattua Avatar 3D . Mulla ei ollut mitään käsitystä mistä tarina kertaa, mutta se taisi olla vain plussaa. Juoni oli mielenkiintoinen fantasiasta huolimatta ja toteutus todella näyttävä. Näkemäni 3D-leffat ovat olleet melko kuivia juonen suhteen, mutta tämä todellakin pesi kaikki edelliset laudalta. Upeita värejä ja näkymiä, jännitystä, romantiikkaa, huumoria ja kaikkea mitä elokuvalta voi toivoa. Ainut miinus oli yhä huonosti suunnitellut lasit. Kulttuurin muoto vaihtui seuraavaan settiin elokuvasta teatteriin. HKT :n tämän hetken ykköspläjäys on Wicked . Aivan mieletön!! Lavasteet, teh

Salt

Eilisillan leffatarjontana oli Salt . Angelina Jolien tähdittämä toimintapläjäys. Toimintaa tosiaan olikin. Angelina oli kuolematon ja teki jos jonkinmoisia temppuja. Ehkä vähän liikaakin... Juoni oli ihan jees, mutta superräiskintä vei hieman asiaa sivulle ja näyttävät stuntit ottivat liian suuren roolin. Leffan loppu oli melko avoin, siis kakkososa tulee melko suurella varmuudella.

Marokko

Marokossa tuli käytyä työn puolesta. Tehtaan lisäksi ei hirveästi tullut muuta nähtyä kuin hotelli ja pari suosituinta turistikohdetta, kun paikallisopas kierrätti ympäri Marrakeshia. Kuvakollaasi sisältäen kuvia Jardin de Majorellesta Suuri Moskeijasta Tichka Salam-hotellista Palmumetsästä