Elämysmatkalla

Kävin eilen Mankkaalta Krunikassa julkisilla. Oi sitä elämysmatkailua.

Espoon busseissa ei vielä ollut mitään ihmeellistä. Mankkaalta Tapiolaan ja Tapiolasta Ruoholahteen sujui mutkattomasti ja sujuvasti. Helsingin bussit sitten toivat viihdettä peliin. Ruoholahdesta Kaisaniemeen istui bussin keskiosassa mies, joka keskusteli itsensä kanssa. Mies kyseli, ettämissä pesäpallojoukkueessa hän itse on mahdollisesti pelannut ja vastasi aina itselleen. Lopuksi sanoi, että "Sinä se tiedät paljon pesapallojoukkueita", vastausta en enää kuullut.

Kävelymatka Kaisaniemestä Krunikkaan oli kaunis. Oli upeannäköistä kävellä kapeaa tietä mäkeä ylös ja katsella edessä kaunista näkyä. Vanhat talot, lumisade ja jouluvalot toivat ihan kuvitelman satumaasta mieleen.

Kotimatkalle valitsin lyhimmät kävelymatkat, tai ainakin niin luulin valinneeni. Ihan ei kuitenkaan mennyt nappiin. Jo ensimmäinen bussi oli niin myöhässä aikataulusta, että seuraavaan bussiin ei ollut mitään toivoa. Bussissa ihmettelin mustan miehen varustusta. Hän piti koko matkan kädessää pinsettejä. Liekö ollut puolustautumisase vai mikä, mutta oli hänellä reppu tai vaikka takintaskuja, jonne olisi voinut pinsetit laittaa. Metalliset pinsetithän vain palelluttavat kädessä, varsinkin kun ei ole hanskoja.

Kun vihdoin pääsin bussiin Munkkiniemessä, jonne oli Krunikasta yhdellä bussilla tullut, ei se mennyt ihan sinne minne olisin halunnut. Eikä siihen aikaan bussejakaan kulkenut ihan joka minuutti, joten puolen tunnin venailujen sijaan päätin viimeisen matkan kävellä. Se teki sellaisen 2 km iltalenkin. Onneksi oli kunnon toppatakki, korvat suojattuna ja pitkät kalsarit. Muuten olisi voinut tulla vilu.