Minä

Viimeksi tänä aamuna huomasin itsessäni pitkään kadoksissa ollutta itseluottamusta. En tieäd mistä moinen on tullut, mutta olen koko ikäni jollain tavoin kärsinyt itseluottamuksen puutteesta ja ujoudesta.

En ole uskaltanut soittaa mihinkään, en ole uskaltanut jutella vieraille tai edes puolitutuille ihmisille. En ole uskaltanut katsoa ihmisiä silmiin, en ole uskaltanut mennä vieraisiin paikkoihin, enkä varsinkaan ole uskaltanut olla oma itseni.

Lieneekä johtunut liian kovista tavoitteita, joukkueurheilusta vai geeneistä, en osaa sanoa. Tietenkin ikä ja kokemus tuo tullessaan varmuutta ja tietoisuutta. Erityisesti tietoisuutta siitä mitä on, mitä haluaa ja miksi. En todellakaan ole täysin sitä mitä haluan, mutta en anna sen häiritä. Olen suurimmaksi osaksi tyytyväinen siihen mitä olen ja tiedän melko hyvin millä pääsen tavoitteisiini. Ja mitä minä käsitän minulla on kaikkea fyysistä ja henkistä, mitä päälläni ja sisälläni kuljetan, siis vaatteet ja aatteet.

Suuri osuus hyvästä itsetunnosta kuuluu myös ympäristölle, kavereille, sukulaisille ja työlle. Kun saa kiitosta ja kannustusta, niin tietää olevansa oikealla tiellä. Oikealla tiellä, jossa itse tuntee olonsa hyväksi. Ja kun olo on hyvä, niin luottaa itseensä ja pystyy antamaan itsestään paljon enemmän.

Ja mitä tein aamulla. Olin menossa uuteen paikkaa ja olin hieman eksyksissä. Niinpä soitin tuntemattomalle ihmiselle. Lisäksi heilautin kättäni minulle tietä antaneelle autolle kiitokseksi. :)