Siirry pääsisältöön

Synkkää

Onpa mustaa ja synkkää. Niin masentavaa. Aamulla, kun raahautuu töihin, on pimeää. Illalla, kun raahautuu kotiin, on pimeää. Päivällä, kun katsoo ulos, on... ei ainakaan valoisaa.

KAikki näyttää tältä:


Ainakin minut tämä Etelä-Suomen kaamos on saanut niin down. Ei huvita mikään. Toivottavasti pian tulisi lunta. Viime viikolla oli niin huippua, kun meidänkin takapihalla oli jopa metri lunta kasassa. Nyt ei ole yhtään.

No, jos ei tule lunta, niin voihan sitä laskea päivä parempaan, jo 18 päivän päästä alkaa päivä taas pidentyä. Eli 36 päivän päästä tällainen synkkyyn on tältä talvelta takanapäin. Kerran sille, HEI!

Pitää laittaa hieman valoja pihalle, viritellä kynttilöitä ja matkustaa lumen luo. Kynttilät vaan aiheuttavat mustia seiniä ja nyt ei huvita yhtään mennä iltaisin ulos pimeään ja märkään asentamaan niitä solmuisia piuhoja mutanurmikolle. Luntakaan ei ihan parin tunnin ajomatkan päästä löydy. Ei edes Kuopiosta. Eli jäljelle jää positiivinen ajattelu... yeah, right!

Kommentit

  1. Jep, juuri tuollaiselta kaikki näyttää heti kahden jälkeen päivällä. Voi kun edes jouluksi tulisi kunnon lumi! Olen muuten seurannut blogiasi jo jonkin aikaa, mutten ole tainnu jättää vielä mitään jälkeä itsestäni. Emme ole koskaan tavanneet, mutta mieheni on Samin lapsuudenystävä.

    VastaaPoista
  2. Hei Jonna,
    kiva, että olet lukenut kirjoituksiani ja kommentoit! Lumi olisi kyllä niin tervetullutta! Kerron terveisiä Samille!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista! Kaikki kommentit ovat tervetulleita!
Thanks for the comment! All the comments are wellcome!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Le Creuset

Olen haaveillut jo pitkään kunnon padasta. Minulla on ollut pitkään valurautainen pata, joka sinänsä ajaa tehtävänsä, mutta on erittäin hankala puhdistaa. Le Creuset in padat ovat olleet jo pitkään toivelistalla, mutta ne ovat ainakin Suomessa olleet liian kalliita alennuksessakin. Le Creusetin padat ovat induktio-sopivia, ne voi pestä astianpesukoneessa ja niissä on keraaminen pinta, ettei ruoka pala kiinni. Kuten On the Way -postauksessa kerroin, kävimme Åren matkalla Stockholm Quality Outletissä. Ja siellähän oli Le Creusetin liike. Jeejee! :) Kaikki tuotteet olivat 2-laatua, eli hinnat olivat kerrankin kohdillaan, mutta silti tuotteille tuli elinikäinen takuu. Viat, joita padoissa oli, oli lähinnä värivirheitä, mikä ei ainakaan minun ruuanlaittoani haittaa. Meille päätyi soikea, punainen, 3,3l pata, joka on toiminut kuin unelma. Astianpesukoneessa pata tulee puhtaaksi, lämpenee induktiolla ja ruokaan ei tule metallin makua, kun sisäpinnalla on keraaminen pinnoite. Mitä pat

Pantteri

Tykkään ihan hulluna panttereista , siis salmiakkipanttereista, myös lumipantterit ovat todella hyviä. Ruotsissahan nämä karkit ovat nimellä Salta Katten. Ennen oli myös Pantteri-jäätelöä, joka oli aivan mielettömän hyvää. Enää tuotaherkkua ei löydy valitettavasti valikoimista. Eilen tuli puhetta, että mikäs eläin se pantteri oikein on. Ja wikipedia sen kertoo: Leopardi eli pantteri (Panthera pardus), englanniksi leopard. Tuo nimi tulee leijonan (leo) ja pantterin (panther) risteytyksestä . En tiedä onko se vain uskomus, mutta nimen perustana on, että leopardi on leijonan ja mustan pantterin risteytys. Joka tapauksessa kyseessä on pilkullinen kissaeläin, joka näyttää näin söpöltä pentuna. Voisin ottaa lemmikiksi. Pantteri viittää myös Pohjois-Amerikassa usein puumaan , englanniksi cougar. Puuma on vaaleaturkkinen kissaeläin, jolla ei ole täpliä. Etelä-Amerikassa pantterilla taas tarkoitetaan jaguaaria , englanniksi jaguar. Jaguaari on myös pilkullinen ja hyvin yhdennäköinen leopardin

Nora ja Sade - mikä pari

Kuusi vuotta ja paljon vettä on virrannut Karjaanjoessa. Niin minä, maailma kuin moni muu on muuttunut siinä samalla. Tällä hetkellä meidän kotia asustaa minun lisäksi Sade, tanskalais-ruotsalainen pihakoira, joka muutti mun luokse lokakuussa 2020, kun olin ollut yksin 1,5kk Samin yllättävän poismenon jälkeen.   Meillä menee Saden kanssa mukavasti. Välillä haastetaan toisiamme, mutta pääasiassa ollaan onnellisia ja iloisia itsejämme. Kerron Sadesta ja meidän yhteisistä jutuista lisää toisessa postauksessa, koska ajattelin herätellä tämän blogin uudelleen henkiin. Kirjoittelen tätä ihan itseäni varten, mutta kaikki lukijat ovat myös erittäin tervetulleita. 😙   Toivotan sinulle ihanaa kesää ja ollaan kuulolla!  Sade chillaa