Siirry pääsisältöön

Uusi Vuosi!

Meille tuotti ongelmia keksiä mitä tekisi uudenvuoden aattona. Rinteeseen olisi kovasti tehnyt mieli, mutta lkunta täällä Etelä-Suomessa on kovin niukasti. Mihinkään kauemmaskaan emme voineet lähteä, kun Sami oli töissä vielä maanantaina. Vihdin laskettelukeskuksen piti olla auki, mutta sekin suljettiin vesisateiden ja muiden huonojen kelien takia.

Päädyimme Tanssiteatteri Hurja Ruuthin Talvisirkus Poroon. Kuvia esityksestä voi ihailla täällä. Esitys oli huikea, vaikka se olikin suunnattu lähinnä lapsille. En vann ymmärrä miksi. Olihan siinä joo tonttuja ja poroja ja sikoja ja muita hahmoja, mutta mitä lapset ymmärtävät akrobatian ja jonglöörauksen hienouksista? Ainakin löytyi selkeä tavoite mihin pitää pyrkiä selkä- ja käsilihasten suhteen. :)

Talvisirkuksesta menimme kodin kautta KArkkilaan, jossa söimme ja ihailimme Paul Pottsia. :) Hieman ennen puolta yötä menimme ulos Iskän seuraksi ampumaan raketteja ja ihailemaan muiden rahantuhlausta taivaalle. Oli kyllä hienoja paukkuja. Oli kiva katsella turvallisesti välkehdintää, kun tiesi, ettei kukaan ole ampumassa jalkoihin tai muuten päin. Pauke oli kyllä korvia huumaava ja sitä jatkui käsittämättömän kauan. Illan päätteeksi pelasimme vielä tiukan taiston Scrabblea Äitiä ja Iskää vastaan. Vastapuoli oli vahvistettu vielä Jari-Enolla ja meitä oli vain kaksi. Emme silti hävinneet kuin 10 pistettä. :)

Nyt ollaan sitten kotona aloittamassa uutta terveellistä vuotta. Kesäkuun alkuun asti on tarkoitus treenata kovasti ja pitää tiukkaa linjaa ruuan kanssa. Nyt on vihdoin otettava itseään niskasta kiinni, kun on niin päässyt repsahtamaan!

Oikein hyvää alkanutta vuotta kaikille! :)

Kommentit

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista! Kaikki kommentit ovat tervetulleita!
Thanks for the comment! All the comments are wellcome!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Le Creuset

Olen haaveillut jo pitkään kunnon padasta. Minulla on ollut pitkään valurautainen pata, joka sinänsä ajaa tehtävänsä, mutta on erittäin hankala puhdistaa. Le Creuset in padat ovat olleet jo pitkään toivelistalla, mutta ne ovat ainakin Suomessa olleet liian kalliita alennuksessakin. Le Creusetin padat ovat induktio-sopivia, ne voi pestä astianpesukoneessa ja niissä on keraaminen pinta, ettei ruoka pala kiinni. Kuten On the Way -postauksessa kerroin, kävimme Åren matkalla Stockholm Quality Outletissä. Ja siellähän oli Le Creusetin liike. Jeejee! :) Kaikki tuotteet olivat 2-laatua, eli hinnat olivat kerrankin kohdillaan, mutta silti tuotteille tuli elinikäinen takuu. Viat, joita padoissa oli, oli lähinnä värivirheitä, mikä ei ainakaan minun ruuanlaittoani haittaa. Meille päätyi soikea, punainen, 3,3l pata, joka on toiminut kuin unelma. Astianpesukoneessa pata tulee puhtaaksi, lämpenee induktiolla ja ruokaan ei tule metallin makua, kun sisäpinnalla on keraaminen pinnoite. Mitä pat

Pantteri

Tykkään ihan hulluna panttereista , siis salmiakkipanttereista, myös lumipantterit ovat todella hyviä. Ruotsissahan nämä karkit ovat nimellä Salta Katten. Ennen oli myös Pantteri-jäätelöä, joka oli aivan mielettömän hyvää. Enää tuotaherkkua ei löydy valitettavasti valikoimista. Eilen tuli puhetta, että mikäs eläin se pantteri oikein on. Ja wikipedia sen kertoo: Leopardi eli pantteri (Panthera pardus), englanniksi leopard. Tuo nimi tulee leijonan (leo) ja pantterin (panther) risteytyksestä . En tiedä onko se vain uskomus, mutta nimen perustana on, että leopardi on leijonan ja mustan pantterin risteytys. Joka tapauksessa kyseessä on pilkullinen kissaeläin, joka näyttää näin söpöltä pentuna. Voisin ottaa lemmikiksi. Pantteri viittää myös Pohjois-Amerikassa usein puumaan , englanniksi cougar. Puuma on vaaleaturkkinen kissaeläin, jolla ei ole täpliä. Etelä-Amerikassa pantterilla taas tarkoitetaan jaguaaria , englanniksi jaguar. Jaguaari on myös pilkullinen ja hyvin yhdennäköinen leopardin

Nora ja Sade - mikä pari

Kuusi vuotta ja paljon vettä on virrannut Karjaanjoessa. Niin minä, maailma kuin moni muu on muuttunut siinä samalla. Tällä hetkellä meidän kotia asustaa minun lisäksi Sade, tanskalais-ruotsalainen pihakoira, joka muutti mun luokse lokakuussa 2020, kun olin ollut yksin 1,5kk Samin yllättävän poismenon jälkeen.   Meillä menee Saden kanssa mukavasti. Välillä haastetaan toisiamme, mutta pääasiassa ollaan onnellisia ja iloisia itsejämme. Kerron Sadesta ja meidän yhteisistä jutuista lisää toisessa postauksessa, koska ajattelin herätellä tämän blogin uudelleen henkiin. Kirjoittelen tätä ihan itseäni varten, mutta kaikki lukijat ovat myös erittäin tervetulleita. 😙   Toivotan sinulle ihanaa kesää ja ollaan kuulolla!  Sade chillaa