Minulla on aika paljon kokemusta aikataulujen yhteensovittamisesta, sumplimisesta, perumisesta ja varaamisesta, lähes kaikesta ajankäyttöön ja aikatauluhin liittyvästä. Kun asuu yhdellä paikkakunnalla, pelaa lentopalloa toisella ja on töissä kolmannella, niin se vaatii aika paljon organisointikykyä, suunnittelua ja ajanhallintaa. Lisäksi jos noden kolmen paikkakunnan välillä ja niissä liikkuu julkisilla, niin aikataulutus on edellytys.
Hyvin on mennyt tähän asti, kun ei ole miettinyt niin paljon asioiden prioriteettiä, vaan pelkästään vastuuta ja sopimuksia sekä annettuja ehtoja. Tarkoitan näillä työsopimusta ja palkansaamista elämiseen sekä pelaajasopimusta ja sitoutumista joukkueeseen. Mutta nyt kun alkaa vanhenemaan ja väsymään, on pakko miettiä myös asioiden tärkeyttä minulle ja niiden priorisointia.
Kuten saatoitte huomata, en ole maininnut sanallakaan tähän mennessä muita ihmisiä. Ihmisetkin vaativat aikaa, eli huomiota. Heillekin on löydettävä kaikesta sumplimisesta aika ja paikka! Pian saa olla täysin yksi, jos jättää tämän elämän oleellisen osan täysin huomiotta!
Minä olen huomannut asian tärkeyden vasta nyt! Olen kuitenkin 13 päivän päästä jo 29, mutta en ole ennen ajatellut niin paljon ihmisten tärkeyttä! Tähän on ehkä vaikuttanut se, että joukkueen mukana ollessaa ihmiset ovat rinnalla kuin itestään. Niitä ei tarvitse hakea vaan ne ovat siinä aina. Samoin on töissä, ellet ole yksinäinen yrittäjä. ;)
Tällä hetkellä minun ajankäyttööni ja minun aikataulutukseeni ovat paikkansa ottaneet myös Sami, Riina, Jenni ja Iskä&Äiti. Minun on pakko saada olla heihin yhtedessä ja saada puhua heidän kanssaan. Työkaverini, vaikka heidän kanssaan vietän yli puolet hereilläoloajasta, eivät ole minulle läheisiä. Eikä minulla ole enää joukkuetta, jonka läsnäolo tulee kuin itsestään! Joukkuekavereita, jolle voi puhua mistä vaan ja purkaa sydäntään. ;)
Lisäksi minä olen eräällä tavalla unohtant myös kalenterin. Töissä käytän sitä, sillä palaverit yms. on pakko nähdä kellon tarkasti, mutta kaiken muun yritän tehdä hieman enemmän tunteella ja se on tuntunut todella hyvältä.
ihan hirveän sekavaa ja päätöntä juttua... Mutta niin se ajatus vain lentää...
Hyvin on mennyt tähän asti, kun ei ole miettinyt niin paljon asioiden prioriteettiä, vaan pelkästään vastuuta ja sopimuksia sekä annettuja ehtoja. Tarkoitan näillä työsopimusta ja palkansaamista elämiseen sekä pelaajasopimusta ja sitoutumista joukkueeseen. Mutta nyt kun alkaa vanhenemaan ja väsymään, on pakko miettiä myös asioiden tärkeyttä minulle ja niiden priorisointia.
Kuten saatoitte huomata, en ole maininnut sanallakaan tähän mennessä muita ihmisiä. Ihmisetkin vaativat aikaa, eli huomiota. Heillekin on löydettävä kaikesta sumplimisesta aika ja paikka! Pian saa olla täysin yksi, jos jättää tämän elämän oleellisen osan täysin huomiotta!
Minä olen huomannut asian tärkeyden vasta nyt! Olen kuitenkin 13 päivän päästä jo 29, mutta en ole ennen ajatellut niin paljon ihmisten tärkeyttä! Tähän on ehkä vaikuttanut se, että joukkueen mukana ollessaa ihmiset ovat rinnalla kuin itestään. Niitä ei tarvitse hakea vaan ne ovat siinä aina. Samoin on töissä, ellet ole yksinäinen yrittäjä. ;)
Tällä hetkellä minun ajankäyttööni ja minun aikataulutukseeni ovat paikkansa ottaneet myös Sami, Riina, Jenni ja Iskä&Äiti. Minun on pakko saada olla heihin yhtedessä ja saada puhua heidän kanssaan. Työkaverini, vaikka heidän kanssaan vietän yli puolet hereilläoloajasta, eivät ole minulle läheisiä. Eikä minulla ole enää joukkuetta, jonka läsnäolo tulee kuin itsestään! Joukkuekavereita, jolle voi puhua mistä vaan ja purkaa sydäntään. ;)
Lisäksi minä olen eräällä tavalla unohtant myös kalenterin. Töissä käytän sitä, sillä palaverit yms. on pakko nähdä kellon tarkasti, mutta kaiken muun yritän tehdä hieman enemmän tunteella ja se on tuntunut todella hyvältä.ihan hirveän sekavaa ja päätöntä juttua... Mutta niin se ajatus vain lentää...
Kommentit
Lähetä kommentti
Kiitos kommentista! Kaikki kommentit ovat tervetulleita!
Thanks for the comment! All the comments are wellcome!