Siirry pääsisältöön

G.I. Jane

Sunnuntaina tuli tv:stä vanha leffa nimeltään Sotilas Jane. Leffa on valmistunut juuri minun armeijaan menon aattona ja olihan se silloin ns. iso esimerkki. Kyllähän minäkin halusin olla yksi tienraivaaja miesten maailmassa ja tehdä vaikutuksen naisena arneijassa. No, realiteetit tuli nopeasti vastaan, eikä tavallisessa armeijassa mitään ihmeitä voinut tehdä. :)

Jos oikeasti olisi halunnut olla jotain, niin olisi pitänyt hakeutua erikoisjoukkoihin ja treenata aika paljon kovempaa kuin minä silloin. Olisi myös pitänyt pitää armeijaa ainoana uravaihtoehtona ja panostaa siihen täysillä. Vaikka ajatuksena minullakin oli, että luon uraa kapiaisena, niin eihän se ihan kuitenkaan ollut minun juttuni.

Nyt kun näki Demi Mooren taas kerran upeassa fyysisessä kunnossa, taistelemassa oman maan sovinismiä/rasismiä ja myös vihollista vastaan, niin herättihän tuo tunteita. Leffan lopussa piti tirauttaa ihan kyyneleet, kun kaikki järjestyi parhaalla mahdollsiella tavalla. Mahtavinta tuossa leffassa kyllä on Demi Mooren voima ja kroppa, myös hyvin todenmukaiset efektit ja tapahtumat pitää virkeänä.

En tiedä miksi leffa on otettu taas esitykseen, mutta kyllähän siinä oli ajankohtaisia asioita, kun käytiin Libyan rannikolla hätistelemässä Gaddafia ja SEAL-joukot, joihin Jordan pyrki tappoivat Osama bin Ladenin.

Kommentit

  1. Anonyymi5/6/11 20:35

    miksi mulla on sellanen mielikuva, että tämä tarina ois ollut jo blogissa aiemmin...? MinkkiP

    VastaaPoista
  2. Voi olla. Oli julkaisemattomien joukossa, joten laitoin uudestaan eetteriin. Onneksi on tarkkoja lukioita! :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista! Kaikki kommentit ovat tervetulleita!
Thanks for the comment! All the comments are wellcome!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Le Creuset

Olen haaveillut jo pitkään kunnon padasta. Minulla on ollut pitkään valurautainen pata, joka sinänsä ajaa tehtävänsä, mutta on erittäin hankala puhdistaa. Le Creuset in padat ovat olleet jo pitkään toivelistalla, mutta ne ovat ainakin Suomessa olleet liian kalliita alennuksessakin. Le Creusetin padat ovat induktio-sopivia, ne voi pestä astianpesukoneessa ja niissä on keraaminen pinta, ettei ruoka pala kiinni. Kuten On the Way -postauksessa kerroin, kävimme Åren matkalla Stockholm Quality Outletissä. Ja siellähän oli Le Creusetin liike. Jeejee! :) Kaikki tuotteet olivat 2-laatua, eli hinnat olivat kerrankin kohdillaan, mutta silti tuotteille tuli elinikäinen takuu. Viat, joita padoissa oli, oli lähinnä värivirheitä, mikä ei ainakaan minun ruuanlaittoani haittaa. Meille päätyi soikea, punainen, 3,3l pata, joka on toiminut kuin unelma. Astianpesukoneessa pata tulee puhtaaksi, lämpenee induktiolla ja ruokaan ei tule metallin makua, kun sisäpinnalla on keraaminen pinnoite. Mitä pat

Pantteri

Tykkään ihan hulluna panttereista , siis salmiakkipanttereista, myös lumipantterit ovat todella hyviä. Ruotsissahan nämä karkit ovat nimellä Salta Katten. Ennen oli myös Pantteri-jäätelöä, joka oli aivan mielettömän hyvää. Enää tuotaherkkua ei löydy valitettavasti valikoimista. Eilen tuli puhetta, että mikäs eläin se pantteri oikein on. Ja wikipedia sen kertoo: Leopardi eli pantteri (Panthera pardus), englanniksi leopard. Tuo nimi tulee leijonan (leo) ja pantterin (panther) risteytyksestä . En tiedä onko se vain uskomus, mutta nimen perustana on, että leopardi on leijonan ja mustan pantterin risteytys. Joka tapauksessa kyseessä on pilkullinen kissaeläin, joka näyttää näin söpöltä pentuna. Voisin ottaa lemmikiksi. Pantteri viittää myös Pohjois-Amerikassa usein puumaan , englanniksi cougar. Puuma on vaaleaturkkinen kissaeläin, jolla ei ole täpliä. Etelä-Amerikassa pantterilla taas tarkoitetaan jaguaaria , englanniksi jaguar. Jaguaari on myös pilkullinen ja hyvin yhdennäköinen leopardin

Nora ja Sade - mikä pari

Kuusi vuotta ja paljon vettä on virrannut Karjaanjoessa. Niin minä, maailma kuin moni muu on muuttunut siinä samalla. Tällä hetkellä meidän kotia asustaa minun lisäksi Sade, tanskalais-ruotsalainen pihakoira, joka muutti mun luokse lokakuussa 2020, kun olin ollut yksin 1,5kk Samin yllättävän poismenon jälkeen.   Meillä menee Saden kanssa mukavasti. Välillä haastetaan toisiamme, mutta pääasiassa ollaan onnellisia ja iloisia itsejämme. Kerron Sadesta ja meidän yhteisistä jutuista lisää toisessa postauksessa, koska ajattelin herätellä tämän blogin uudelleen henkiin. Kirjoittelen tätä ihan itseäni varten, mutta kaikki lukijat ovat myös erittäin tervetulleita. 😙   Toivotan sinulle ihanaa kesää ja ollaan kuulolla!  Sade chillaa