Minulla on kauhea hinku hiihtämään. Minun viimeisimmät hiihtokokemukset ovat kahden vuoden takaa. Silloin olin osallistumassa työpaikan hiihtokisoihin. Lainasin tapahtumaa varten kaverilta varusteet ja kävin kokeilemassa, että mitenkäs tämä nyt sitten tästä sujuu. No, koska tätä kertaa edeltävästä kerrasta ooli jo ainakin 10 vuotta ehkä jopa 15, niin ihan helppoa se ei ollut.
Menin yrittämään Tampereella Kaupin kuuluisaan hiihtomekkaan ihan perusluistelua. No kaaduin tasaisella n.500 metrin matkalla ainakin 20 kertaa, joten päätin jättää siihen! Yritin kyllä toistamiseen vielä Jennin kanssa Kangasalla ja silloin sujuikin jo vähän paremmin, mutta ei kehuttavasti silloinkaan. Olinhan kuitenkin hiihtikisoihin menossa. En kuitenkaan luovuttanut, vaan olin osallistumassa viestitiimiimme, kunnes kisapäivän aamuna heräsin ihan hirveään oloon. Minulla oli 38,5 astetta kuumetta, vaikka kuume ei minulla juuri koskaan nouse, enkä ole muutenkaan kipeä. Minun kroppani siis pelasti minut nolaamiselta!
Vähän lisää aikaisemmista kokemuksista. MInun hiihtokokemukseni rajoittuvaat kouluun, ala-asteelle. Siellä osasin omasta mielestäni jopa hiihtää, mutta en sitä kuitenkaan harrastanut omaksi ilokseni, vaan vain liikuntatunneilla. Lisäksi kokemuksiini sisältyy kaksi hiihtokilpailua. Äitin työpaikalla on joka vuosi talvipäivä, jossa on lapsilla hiihtokisat (no, ainakin viimeiset 10 vuotta ne taitaa olla olleet juoksukisat kelien ja latujen hoitamisen takia). Eikös Äiti ja Iskä sitten laittanut minutkin sinne hiihtämään, vaikka en mikään hiihtäjä tai harrastajahiihtäjä ollutkaan. Ja ne tunteet, mitä voin muistaa noista kisoista oli verenmaku suussa ja se uupumus, kun maali ei tule ikinä eteen. Ja se pelko, että olenkohan minä edes oiekalla reitillä, vai eksynyt jonnekin metsikköön. Iskäkään ei sitten auttanut, kun viimein näin reitillä jotain oikean ladun suuntaisia merkkejä, kun pyysin häntä työntämään. No, kaksi kultamitalia on noista kisoista silti jossain arkistoissa. Että silleen!
On minulla jotain muitakin kokemuksia hiihtämisestä. Joskus, kun asuttiin vielä Asemakadulla, kävimme Äitin ja Iskän kanssa oikein hiihtoretkellä. Lähdimme Asemasuon poikki Pyhäjärvelle ja järven poikki kohti Vattolaa. Vattolan läpi Haukkamäkeen ja koko matka valmista tehtyä latua. Oli eväitä ja varpaita palelsi. Poskilla oli Vitalista ja lunta riitti. Oli kivaa.
Nyt haluaisin taas hiihtää. Sami osaa ja osaisi myös opettaa. Eihän minun nyt tarvitse hiihtää niitä kisoja heti kärkeen. Voin ihan rauhassa mennä omaa tahtia ja nauttia jopa luonnosta, samalla saaden liikuntaa koko kropalle. Hiihto olisi uinnin (jota myöskin vähän laistan uimahallien takia) ohella koko kroppaa vaativaa liikuntaa ja vielä kestävyyttäkin saisi samalla.
Nyt täytyi vaan saada jostain välineitä ja päästä koittamaan!
Menin yrittämään Tampereella Kaupin kuuluisaan hiihtomekkaan ihan perusluistelua. No kaaduin tasaisella n.500 metrin matkalla ainakin 20 kertaa, joten päätin jättää siihen! Yritin kyllä toistamiseen vielä Jennin kanssa Kangasalla ja silloin sujuikin jo vähän paremmin, mutta ei kehuttavasti silloinkaan. Olinhan kuitenkin hiihtikisoihin menossa. En kuitenkaan luovuttanut, vaan olin osallistumassa viestitiimiimme, kunnes kisapäivän aamuna heräsin ihan hirveään oloon. Minulla oli 38,5 astetta kuumetta, vaikka kuume ei minulla juuri koskaan nouse, enkä ole muutenkaan kipeä. Minun kroppani siis pelasti minut nolaamiselta!
Vähän lisää aikaisemmista kokemuksista. MInun hiihtokokemukseni rajoittuvaat kouluun, ala-asteelle. Siellä osasin omasta mielestäni jopa hiihtää, mutta en sitä kuitenkaan harrastanut omaksi ilokseni, vaan vain liikuntatunneilla. Lisäksi kokemuksiini sisältyy kaksi hiihtokilpailua. Äitin työpaikalla on joka vuosi talvipäivä, jossa on lapsilla hiihtokisat (no, ainakin viimeiset 10 vuotta ne taitaa olla olleet juoksukisat kelien ja latujen hoitamisen takia). Eikös Äiti ja Iskä sitten laittanut minutkin sinne hiihtämään, vaikka en mikään hiihtäjä tai harrastajahiihtäjä ollutkaan. Ja ne tunteet, mitä voin muistaa noista kisoista oli verenmaku suussa ja se uupumus, kun maali ei tule ikinä eteen. Ja se pelko, että olenkohan minä edes oiekalla reitillä, vai eksynyt jonnekin metsikköön. Iskäkään ei sitten auttanut, kun viimein näin reitillä jotain oikean ladun suuntaisia merkkejä, kun pyysin häntä työntämään. No, kaksi kultamitalia on noista kisoista silti jossain arkistoissa. Että silleen!
On minulla jotain muitakin kokemuksia hiihtämisestä. Joskus, kun asuttiin vielä Asemakadulla, kävimme Äitin ja Iskän kanssa oikein hiihtoretkellä. Lähdimme Asemasuon poikki Pyhäjärvelle ja järven poikki kohti Vattolaa. Vattolan läpi Haukkamäkeen ja koko matka valmista tehtyä latua. Oli eväitä ja varpaita palelsi. Poskilla oli Vitalista ja lunta riitti. Oli kivaa.
Nyt haluaisin taas hiihtää. Sami osaa ja osaisi myös opettaa. Eihän minun nyt tarvitse hiihtää niitä kisoja heti kärkeen. Voin ihan rauhassa mennä omaa tahtia ja nauttia jopa luonnosta, samalla saaden liikuntaa koko kropalle. Hiihto olisi uinnin (jota myöskin vähän laistan uimahallien takia) ohella koko kroppaa vaativaa liikuntaa ja vielä kestävyyttäkin saisi samalla.
Nyt täytyi vaan saada jostain välineitä ja päästä koittamaan!
Mäkin inhoan uimahalleja! Ehkä meidän pitäisi mennä yhdessä kokeilemaan vaikkapa vesijuoksua, josko se kynnys vaikka siitä madaltuisi. Hiihtämään en kykene...
VastaaPoistaPItää kyllä koittaa jotain aktiviteettiä. Jotian muuta kuin sukellusta, sillä se lisää mun kammoa. eniten nimittäin inhoan niitä hiuksia ja muita ällöttäviä epäpuhtuaksia, joita altaista löytää. Mikä olis pääkaupunkiseudulla se tasokkain, laadukkain ja puhtain halli?
VastaaPoistaHiihtäminen on kyllä aika lässy laji, jos haluaa vian vauhtia ja vaarallisia tilanteita! :) Mutta kaipaan niin paljon ulkoilmaa, koko kropan rasitusta ja aikaa samin kanssa, että hiihtämiseen on vaan uhrauduttava. Ja yletön itsepanettelu on jopa saanut mut haluamaan sauvomaan. :)
JEE!!! Viimein löytyi joku toinen joka inhoaa uimahalleja eikä myöskään hingu sukeltamaan. Mä en tosin pysty vastaamaan tohon uimahallikysymykseen, koska en ole suostunut käymään yhdessäkään... Ja sähän voit muuten aloittaa vaikka sauvakävelyllä. Aiks.
VastaaPoistaMe saatiin töistä joululahjaksi kävelysauvat! Jess! No, kerran niitä tuossa tammikuussa testasin, kun kävelin aamulla töihin. No, kokemus oli ihan ok hyötyliikunnaksi, mut en mä lähde kyllä iltasella ihan pian pyöräteitä sauvojen kanssa tallaamaan, ainakaan yksin.
VastaaPoista