Aika haipakkaa vierähtävät tunnit, päivät ja viikot. Nyt on Riinan synttärit, eli syyskuun 28. päivä. Siis syyskuukin jo ihan lopussa. Kelit eivät onneksi ole karulla tavallaan tuoneet esille tätä ajankohtaa, mutta ilmeisesti siihen on tulossa muutos. ei sateen, vaan kylmän myötä.
Viime viikko meni Espanjassa seminaarissa. Lauantaina nukkuessa ja töissä. Sunnuntai turnauksessa ja Cirque du Soleilissa.
Espanjassa ei ole kiva ajaa autolla ja La Alhambra on historiallinen kohde. Lisäksi pitää ilmeisesti olla todella tarkkana mustekaloja syödessä. Viimeiset kolme päivää nimittäin ei ollut olotilan suhteen ihan parhaita.
Sunnuntain turnauksesta enemmän Treeniblogissa. Sunnuntai-illan kruunasi ehdottomasti sirkus. Aivan mieletöntä osaamista. Kyllä kannatti mennä!

Kommentit
Lähetä kommentti
Kiitos kommentista! Kaikki kommentit ovat tervetulleita!
Thanks for the comment! All the comments are wellcome!