Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on elokuu, 2010.

Sanuk ja PowerBalance

Nyt sinulla on mahdollisuus hankkia omat Sanuk it ja PowerBalance Helsingin Rautatientorilta Beach Volleyn SM-finaalien yhteydestä. Sanukithan ovat maailman parhaimman näköiset sandaalit. Ja vielä ihan mielettömän ihanat jalassa. Pohjassa on käytetty bare foot-teknologiaa, joka mahdollistaa vaikka maratonin juoksemisen sandaleilla. Itselläni on neljä paria. Kahdet eriväriset Del Maret (kuvat), yhdet kimaltelevat beiget ja yhdet flipflopit. Kesällä ei olekaan juuri muita jalkineita tullut käytettyä. :) PowerBalance taas on hologrammi, joka tuo käyttäjälleen voimaa, tasapainoa ja liikkuvuutta. Hologrammi on ohjelmoitu vaikuttamaan ihmisen energiakentän taajuuteen positiivisesti. Ihan tarkkaan en ymmärrä miten hologrammi toimii, vaikka DI olenkin, mutta kokemuksesta tiedän, että se toimii. Olen käyttänyt vuodenvaihteesta asti yhtä ranneketta ja nyt koko kesän kahta ranneketta, korua ja aika ajoin tarroja. Tasapaino on todella vakaata ja olkapää on saanut hirveästi liikkuvuutta. Myös selkä

Sex and the City (again)

Eilisillan päätti Sex and the City-leffan ykkösosa. Ja vielä pidennetty versio leffasta. Ainakin alussa paljon enemmän taustahöpinää kuin muistin teatteriversiossa olleen. Muuten kyllä pysyttiin linjassa ja juonessa. Voi miten huonosti muistaakaan pari vuotta sitten nähdyn leffan tapahtumia. Olin välillä ihan pihalla, etät miten tuossa nyt noin voi käydä, kun kakkososa oli tuoreessa muistissa. Jotkut pätkät ovat tietysti jääneet syvälle mieleen ja ne muistaa muita paremmin. En esimerkiksi muistanut, että Sam asui LA:ssa tai että Miranda ja Steve olivat erossa. Leffa kesti 150 minuuttia, eli 2,5 tuntia. Aika kuitenkin meni todella nopeasti. Sen verran tapahtumaa ja tunnetta riittää, ettei tarvitse odotella setin loppumista. Ykkösosa oli selkeasti kakkososaa vakavampi ja asiallisempi. asioihin suhtauduttiin paljon suuremmilla tunteilla kuin kakkososassa, jossa tapahtumat vain olivat paljon luonnollisempia ja kokeneemmat leidit tiesi, että elämä vaan on sellaista. Ihanaa asuloistoa ja kau

Haarautuvan Rakkauden Talo

Eilen tuli tsekattua otsikon leffa . Suomalainen elokuva , josta ei oikein voi sanoa onko se komedia vai draama, vai mikä lie. Vitsejä oli mutta myös rankkoja fiiliksiä ja totuuksia elämästä. Kaiken kaikkiaan ihan katsottava ja viihdyttävä pläjäys. Mukavaa, että kaikissa suomalaisissa elokuvissa ei aina ole samat näyttelijt, vaikka olihan tuossakin pääosissa Elina Knihtilä ja Hannu-Pekka Björkman, jotka ovat vähän jokaisessa progiksessa mukana. Mutta Anna Easteden ja Ilkka Villi olivat ainakin minulle uusia kasvoja.

HeiaHeia.com

Olen käyttänyt treenipäiväkirjana jo kohta vuoden verran HeiaHeia.com -nettisivustoa. Aikaisemmin palvelu tunnettiin nimellä Moozement. HeiaHeiassa löytyy lajeja joogasta laskuvarjohyppyyn. Sinne kirjataan laji, päivä, treenin kesto, kommentit ja halutessa kilometrit, nopeudet, noustu matka, kalorikulutus ja sykkeet. Nämä kaikki tulevat halutessa myös muiden HeiaHeia-käyttäjien näkyville. HeiaHeiaan voi lisäksi kerätä kavereita ja muodostaa ryhmiä. HeiaHeiassa voit laittaa itsellesi viikkotavoitteen tunteina ja kertoa miksi haluat liikkua. Maanantaisin palvelu lähettää sinulle palautteen kuluneen viikon saldosta. Minulla HeiaHeia-merkinnät tulevat myös suoraan Facebook iin. Kuulin työkaverilta, että hänen 12-vuotias poikansa on aivan innoissaan HeiaHeiasta. Poika käy pompottelemassa palloa tai kävelemässä, että vain saisi merkintöjä palveluun. Aivan mahtavaa! Jokaisen liikunnanopettajan tulisi mainostaa palvelua ja saada tietkoneen ääressä istuvat lapset käytämään treenipäiväkirjaa. Ky

Juhlamekkoja

Satuin eilen vahingossa Helsingin Keskustan Haloselle. Haussa oli korkokengät ja halusin tsekata Halosenkin alen. Itse asiassa korkkarit löytyi juuri tuolta, mutta ei ne mitään alennuksessa ollut. :) Samalla visiitillä löytyi myös Halosen Outlet. Paljon juhlamekkoja ihan iltapuvuista lähtien kesämekkoon ja muita vaatteita hyvin hyvin halpaan hintaan. Kokojakin löytyi joka sorttia. Itselle ei mitään tarttunut mukaan, koska kaapissa on muutenkin käyttämättömiä mekkoja. Hametta etsin, mutta sellaista ei nyt tähän hätään löytynyt. Ehkä siksi, etten oikein edes tiedä millaisen haluaisin.

Unet tallennettu

Sami laittoi minun iPhoneen Sleep Cycle -nimisen sovelluksen. Sovellus mittaa unen laadun. Ensin asetetaan herätysaika ja sitten puhelin laitetaan näyttö alaspäin tyynyn viereen nukkumisen ajaksi. Puhelin mittaa unen laadun sen mukaan, miten liikun sängyssä. iPhone herättää sinut puolen tunnin toleranssilla kevyimmästä unesta herätysaikaa nähden. Mutta kuitenkin viimeistään herätysaikana. Unen laatu ilmaistaan taulukkomuodossa. Yllä oleva käyrä on viime yöltä. Aivan liian myöhään tuli taas mentyä nukkumaan ja aikaisin pitää herätä, kun työt kutsuu. Syvää unta ei ole kuin pari tuntia ja sitten enemmän ja vähemmän puoliksi hereillä ja paljon eläviä unia. Enää en muista mitä unta näin, mutta aamulla vielä muistin. Jotain todella ihmeellistä se taas oli. :)

Sokerit on pahasta

Reuters julkaisi juuri uutisen fruktoosin epäterveellisistä vaikutuksista. Uutisessa mainitaan myös, että kaikki sokeri on pahasta, jos sitä sy liikaa: Too much sugar of any kind not only adds pounds, but is also a key culprit in diabetes, heart disease and stroke, according to the American Heart Association. Terveellisintä sokeria on intiaanisokeri eli täysruokosokeri. Intiaanisokeri on väriltään ruskeaa ja siinä on hieman erilainen maku kuin puhdistetussa valkoisessa sokerissa. Intiaanisokeria voi käyttää tavallisen hienosokerin tavoin leivonnassa ja muussa ruuanlaitossa. Itse olen vähentänyt sokerinkäyttöä soimasti. Hyvin huomaa kuinka on pirteämpi, eikä tee koko ajan niin paljon karkkia tai muuta sokeria. Kesällä on tullut vähän lipsuttua, kun jäätelöä on tullut syötyä helteiden viilentäjäksi ja karkkia viikonloppusin matkaevääksi. Nyt jo elokuussa tehdään suunnan muutos ja vähennetään sokeria reilusti.

Voi maailma

Kelit ovat olleet tänä vuonna melkoiset. Siis käsittämättömän hyvät. Talvella oli lunta ja pakkasta ja nyt kesällä on saatu paistatella helteessä. Ainakin ajankohtiin sopivia sportteja on saanut harrastaa niin paljon kuin vain jaksaa. Kaipa sitä oikein asiantuntijoidenkin puolesta pohditaan, että mikä on syynä ja miksi sitä ja tätä ja kuinka pitkään. Mutta minä kerron nyt oman näkemykseni. :) Ihmiset ovat varmasti sekoittaneet luonnollista kiertokulkua sen verran, että kaikki ilmanalat voimistuvat. Talvi oli todella kylmä ja luminen ja kesä ennmätyskuuma. Nämä eivät kuitenkaan ole olleet ainoita luonnonilmiöitä. Myös tuulet ja sateet ovat olleet monenkertaisesti isompia ja pahempia. Viime viikolla Savossa ja eilen Satakunnassa saatiin kokea melkoista myrskynäytöstä. Ihminen tuskin pystyy muuttamaan mitenkään näitä luonnonmullistuksia. Meidän on vain jatkossa elettävä niiden kanssa. Nykyiset ilmiöt ovat usean vuoden tulosta ja me voimme vain pitää ne joko tällaisinä ja normalisoida tila

Autoilua

Eilen Hkin keskustasta kotiin tullessa näin tämän kolarin autot. Yhtään en oikeastaan ihmettele, että tuossa risteyksessä sattuu kolareita. Kun tulee Kehä ykköstä Länkkärille on ensin melko jyrrkä mutka, jossa autot hiljentävät 40:iin km/h. Sen jälkeen minä ainakin normaalisti kiihdytän sallittuun nopeuteen, joka on 80 km/h. Mutta kaikki eiävt kiihdytä. Kiihdytyskaista on vielä melko lyhyt, kun liitytään bussikaistaan ja sen jälkeen varsinaiseen ajokaistaa. Jos Länkkäriä tulee vielä bussi, joka kieppää Hanasaaren pysäkin kautta, niin siinä ollaan melkoisessa loukossa. Jos kaikki kiihdyttäisivät mahdollisimman nopeasti ja vaihtaisivat oikealle ajokaista, ei onnettomuuksia sattuisi. Eniten liikenneonnettomuuksia sattuu, kun ajetaan laput silmillä, eikä nähdä muita autoja. Saati sitten huomioitaisiin ne tai ajateltaisiin yhteistä parasta. Eilen jatkaessani matkaa meinasi Kehä kakkosella tulla auto kylkeen, kun ilmeisesti ei ole aikaisemmin tarvinnuyt katsoa kuollutta kulmaa. Onneksi olin

Vihdoin kesäkeittoa

En tajua miten olin melkein unohtanut, että kesällä pitää tehdä kesäkeittoa. Eilen sitä tuli sitten väännettyä. Mun kesäkeittoreseptihän ei ole se ihan perus, vaan Mummilta peritty tuunattu keitto . Tällä kertaa unohdin kuitenkin laittaa exstramausteet, kuten kanaliemen ja valkosipulin. Mutta bataatti, pinaatti ja nakit löytyvät. Itse asiassa tein kaksi keittoa ja toiseen tuli nakkien tilalle lohta. Maukasta sekin! :) Grilli on käynyt kuumana melkein joka päivä ja salaattia on tullut nautittua paljon. Kuuma ruoka ei sinänsä oikein maistu helteillä. Tämän viikon herkkuja ovat olleet pensasmustikat ja vadelta, jotka Sami toi Särkänniemestä. Ei ollut kuulemma ollut jonoa marjatiskillä, kun kaikki jonotti makkaraa, hodaria, hattaraa ja muuta mässyä. Marjat on ihan parhaita sellaisenaan tai kreikkalaisen jugurtin kanssa. Ripaus päälle vielä ruokosokeria, niin herkku on valmis.

Inception

Wikipedia IMDb Official webpage Finnkino Suomenkieliset kotisivut Todella vaikuttava elokuva. Elokuvan käsikirjoittajalla Cristopher Nolan illa ( Wikipedia FI ) täytyy olla aivan käsittämätön mielikuvitus. 2,5 tuntinen leffa meni niin nopeasti ja ainakin mun oli välillä vaikea pysyä mukana missä mennään. Myöskään kuvauspaikoissa ei ollut valittamista. Näkymät olivat mielettömiä. Erityisesti Fortress Mountain Resort miellytti silmää. Leffaan oli laitettu myös hauskoja jokeja. Koko leffa ei siis ollut kauhua ja jännitystä ja pään sekoittamista, vaan myös hauskaa viihdettä. Pelkäsin miten leffa vaikuttaa mun herkkiin uniin, mutta eipä tainnut kuitenkaan hirveästi vaikuttaa, sillä näin unta silikonirintojen hankkimisesta. Ne, jotka minut tuntevat tietävät, ettei se ole kovin realistista. :D

Kiitos varoituksesta

Härmän SnackPoin (Lahti?) varoittaa leivässään yllä olevan kuvan mukaisesti paljosta täytteestä. Ja ihan aiheellisesti. Eipä ole kolmioleipä milloin hajonnut tuolla tavalla käsiin. Mutta hyvää oli ja tulen jatkossakin syömään jos osuu kohdalle. Tuo leipä oli ostettu Pakkalan Suurjaosta. Leivässä hyvää oli myös kuituinen leipä, kunnon lihapalat ja aidot mausteet. Aromivahventeita ei ole käytetty.

Muista laiskotella

Taloussanomat kirjoittavat näin: Muista laiskotella töissä säännöllisesti OIkein hyvä vinkki. Liika stressaaminenhan on kaikin puolin pahasta. Se hajoittaa pään, vie terveyden, lisää vatsarasvaa jne... Kunpa osaisikin ottaa omat oikeudet käyttöön ja laiskotella aina sopivin väliajoin. Päätin heti kokeilla:

Kuvia matkan varrelta

Viimeksi kirjoitin luomuruuasta, tässä kuvia marjoista: Heinäkuun viimeinen vkl tuli vietettyä Yyterissä vaihtelevassa kelissä, välillä paistoi, toisinaan taas satoi. Välillä tulli myrskyn lailla, joskus vähän heikommin. Meidän pihalla käy aika usein tällainen treenaaja: