Noran blog

Kuva Tuija Lehtisen uusin kirja - Tuhansien aamujen talo kertoo naisista armeijassa sekä kapiaisena että varusmiehenä. Hyvin kirjoitettu, erittäin todenmukainen. Tarina ehkä hieman vaisu, mutta aihe tottakai minua kiinnostava. Samikin luki ja kehui kevyeksi. :) Mietin lukiessa omaa inttiaikaa sekä varusmiehenä että töissä. Paljon oli uuttakin asiaa ja varusteethan ovat vaihtuneet 15 vuoden sisällä uudistuneisiin, ainakin osittain. Rynkky pysyy, släbärit pysyy, runkkupuku pysyy, tetsari on vaihtunut, kypärä on vaihtunut, sadeaseu on vaihtunut... Toivottavasti en ollut kouluttajana ihan yhtä totinen torvensoittaja kuin kirjan luutnantti Vaara on. Toivottavasti en ollut yhtä sekaisin kuin oppilaat Aarnio ja Lipponen seurusteluni päätyttyä  varusmiespalveluksen aikana. En muista yhtään missä vietin iltani Upinniemessä alokkaana tai oppilaana, kävinkö sodessa, treenasinko, opiskelinko, katsoinko telkkaria... Iltavapaalla Parolannummelta kävin vain treeneissä. Kirja sai todellakin

Kävin taas ihastelemassa Sisilian kuvia ... Välimeri Sisilian pohjoisrannalla lokakuisena päivänä. Aamulla mietimme Samin kanssa, että pitäisikö hankkia kirkasvalolamppu tähän pimeyteen. Onneksi minulla on sentään Valkeet . Ja onneksi päivä alkaa taittumaan taas pidemmäksi ensi viikolla perjantaina. Ja onneksi ensi viikolla pääsee lumille...

Sami viimeisteli myös viime kesän Åren kuvat. Ne löytyvät puolestaan täältä: Åre Summer 2012 Ajankohta oli juhannus ja kesäkuun loppu. Keli oli vaihteleva, mutta mahdollisti niin DH-ajot kuin kiipeilyn. Sporttipaikkoina Åre Bike Park , Välaberget ja Frösön . Asettelu onnistui monessa kuvassa aika kivastikin. (vähän saa itseä kehua) Ja viimeistelyn Sami teki  tuomalla värit ja kuvatut asiat paremmin esiin. Ja voivoi minkä teit!! Ihania, aurinkoisia, iloisia ja kaikenkaikkiaan hyviä muistoja tuoltakin reissulta. Nyt haluaisi tuota lisää ja vasta olen haaveillut talvesta. Tiedä nyt sitten mitä tässä ajatella. ;) Pakarat piukalla ylös asti

Tätä ei vaan voi kuunnella ilman muistoja ja kyyneleitä silmissä.

Olin eilen katsomassa NBA-legendan Scottie Pippenin esitystä ToPon paidassa Korisliigassa. Peli oli Helsingin Kisahallissa Porvoon Tarmoa vastaan. Halli oli aivan täynnä ja tunnelma oli katossa. Scottie Pippen ei esittänyt mitään huimia suorituksia. Onhan se ymmärrettävää, kun on vasta saman päivän aamuna tullut Suomeen ja edelliestä pelistä on 3 vuotta. Mutta miehestä näki, että kokemusta ja taitoa löytyy. Hirveän montaa juoksuaskelta tai hyppyä mies ei tehnyt, mutta silti hän oli ulottuvin käsittämättömän pitkine käsineen ja sai paljon palloja todella nopeine reaktioneen. Heitto ei ihn ollut kohdallaan, mutta kyllä hän muutamia hienoja syöttöjä ja muita kikkoja esitteli, että näki kyseessä olevan taitava pelaaja. Minun peli-iloani häiritsi hieman poika, joka istui viereisellä penkillä. Tai oikeastaan hän istui melkein minun penkillä. Istui aivan katsomon laidassa ja pojan koko ajan ollessa kumartuneena eteenpäin minun näkökenttäni oli todella huono. Toinen kori oli kokonaan pimennoss