Kuva |
Mietin lukiessa omaa inttiaikaa sekä varusmiehenä että töissä. Paljon oli uuttakin asiaa ja varusteethan ovat vaihtuneet 15 vuoden sisällä uudistuneisiin, ainakin osittain. Rynkky pysyy, släbärit pysyy, runkkupuku pysyy, tetsari on vaihtunut, kypärä on vaihtunut, sadeaseu on vaihtunut...
Toivottavasti en ollut kouluttajana ihan yhtä totinen torvensoittaja kuin kirjan luutnantti Vaara on. Toivottavasti en ollut yhtä sekaisin kuin oppilaat Aarnio ja Lipponen seurusteluni päätyttyä varusmiespalveluksen aikana. En muista yhtään missä vietin iltani Upinniemessä alokkaana tai oppilaana, kävinkö sodessa, treenasinko, opiskelinko, katsoinko telkkaria... Iltavapaalla Parolannummelta kävin vain treeneissä.
Kirja sai todellakin muistelemaan vanhoja, erittäin hyviä aikoja. Toki joskus palelsi, joskus väsytti, joskus oli tylsää, joskus joutui juosta turhasta, mutta silti odotin koko ajan koska "kova" alkaa. Se ei alkanut, suoriuduin joukkuepelaajana, parhaaseen tavoittelevana, kuuliaisena ja ennen kaikkea kunnianhimoisena kaikesta omasta mielestä hyvin.
Joitain yksittäisiä asioita palaa flashbackina mieleen ajoittain: kaatuminen pyörällä, syöksyily kalliolla, myöhästyminen lumimyskyn takia paluusta, viisaudenhampaiden poisto, Tilkka-käynti, käskyjen muistaminen ulkoa, Niinisalon aavikko ja 24h käymättä pissalla, marssi yön pimeydessä tuijottaen edessä menevän reppua, nuuskakokeilu jne... Hyvin muistaa, vaikka palvelukseen astumisesta on tosiaan jo 15 vuotta.
Kirjasta opin myös uutta. Taistelijalla saa olla kantamuksia vai 1/3 omasta painosta - ei muistaakseni minun aikana. Onko todella näin nykyään?
Kiitos lukuvinkistä, tuo kirja pitää kyllä hankkia / lukea lähiaikoina.
VastaaPoistaJuu, kannattaa lukea. Sopii sinulle hyvin triatlontreenien palautteluun. :)
Poista