Siirry pääsisältöön

Talviurheilu

Murtomaahiihto, laskettelu, lumilautailu, luistelun eri muodot, jääkiipeily, moottorikelkkaily, lumikenkäily... Talvilajeja on paljon ja kaikki niin kivoja.

Tämä talvi on onneksi sallinut lähes kaikki nuo lajit. Mikä on aivan mahtava asia. Minä olen ollut tänä talvena niin innoissani noista kaikista talvilajeista, että ei meinaa tunnit päivässä riittää, kun koko ajan pitäisi päästä ulos urheilemaan. Siksi bloginikin on hiukan tökkinyt ja postaukset jääneet vähiin, kun koko ajan haluaa vaan urheilla. Talviurheilulla on myös se vaikutus, että unet ovat sikeitä ja unta tarvitsee paljon. Niinpä kaikki ylimääräinen aika on laitetty unipankkiin, jotta jaksaa taas seuraavana päivänä urheilla lisää.

Tällä hetkellä ykköstalvilajeja ovat murtomaahiihto, mäkilajit ja luistelu. Talven ykköshankinta ovat olleet luistelusukset, Karhu Volcan. Niillä on hiihdetty nyt melkein 150 km, eikä loppua näy. :) Uudet sauvat kuitenkin pitäisi hankkia, sillä vanhat rullaluistelusauvat eivät oikein tahdo istua käteen ja vasen ranne onkin kipeytynyt pahasti.

Kakkoshankinta tälle ktalvelle ovat olleet hokkarit. Äitiltä jo pyysin vanhat kaunokit lainaa, mutta niillä en päässyt kertaakaan jäälle, kun uudet hokkarit tulivat koekäyttöön. Onneksi on työkavereita, joiden lapset ovat kasvavassa iässä ja harrastavat jääpelejä. Luistelu sujuu jo kohtuullisen mallikkaasti eteenpän ja sirklaten vasemmalle, mutta mailan kanssa on vielä hieman ongelmia. Treenaten hyvä tulee. :)

Aressa kokeiltu jääkiipeily oli ihan huippua. Sitä pitäisi päästä kokeilemaan uudestaan. Moottorikelkan ohjaksiin en viel ätänä talvena ole istunut, mutta kivaa sekin olisi. Se vain on niin ylihinnoiteltua näillä leveyspiireillä ja aika mahdotonta ihan näin etelässä.

Mäkilajit tulikin jo esiteltyä edellisessä postauksessa. Siellä treenataan carvingia kovasti ja käydään ratalaskukoulussa. Myös rinnelasku laudalla on treenauksen alla, "väärinpäin" laskemisen ja temppuilun ohella.

Lumikenkäilyä ja retkiluistelua olisi myös kiva kokeilla. Katsotaan miten aika riittää ja kuinka pitkän talvi täällä kestää. Mahtavaa on, että se on kestänyt jo näinkin kauan. :)

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Le Creuset

Olen haaveillut jo pitkään kunnon padasta. Minulla on ollut pitkään valurautainen pata, joka sinänsä ajaa tehtävänsä, mutta on erittäin hankala puhdistaa. Le Creuset in padat ovat olleet jo pitkään toivelistalla, mutta ne ovat ainakin Suomessa olleet liian kalliita alennuksessakin. Le Creusetin padat ovat induktio-sopivia, ne voi pestä astianpesukoneessa ja niissä on keraaminen pinta, ettei ruoka pala kiinni. Kuten On the Way -postauksessa kerroin, kävimme Åren matkalla Stockholm Quality Outletissä. Ja siellähän oli Le Creusetin liike. Jeejee! :) Kaikki tuotteet olivat 2-laatua, eli hinnat olivat kerrankin kohdillaan, mutta silti tuotteille tuli elinikäinen takuu. Viat, joita padoissa oli, oli lähinnä värivirheitä, mikä ei ainakaan minun ruuanlaittoani haittaa. Meille päätyi soikea, punainen, 3,3l pata, joka on toiminut kuin unelma. Astianpesukoneessa pata tulee puhtaaksi, lämpenee induktiolla ja ruokaan ei tule metallin makua, kun sisäpinnalla on keraaminen pinnoite. Mitä pat

Pantteri

Tykkään ihan hulluna panttereista , siis salmiakkipanttereista, myös lumipantterit ovat todella hyviä. Ruotsissahan nämä karkit ovat nimellä Salta Katten. Ennen oli myös Pantteri-jäätelöä, joka oli aivan mielettömän hyvää. Enää tuotaherkkua ei löydy valitettavasti valikoimista. Eilen tuli puhetta, että mikäs eläin se pantteri oikein on. Ja wikipedia sen kertoo: Leopardi eli pantteri (Panthera pardus), englanniksi leopard. Tuo nimi tulee leijonan (leo) ja pantterin (panther) risteytyksestä . En tiedä onko se vain uskomus, mutta nimen perustana on, että leopardi on leijonan ja mustan pantterin risteytys. Joka tapauksessa kyseessä on pilkullinen kissaeläin, joka näyttää näin söpöltä pentuna. Voisin ottaa lemmikiksi. Pantteri viittää myös Pohjois-Amerikassa usein puumaan , englanniksi cougar. Puuma on vaaleaturkkinen kissaeläin, jolla ei ole täpliä. Etelä-Amerikassa pantterilla taas tarkoitetaan jaguaaria , englanniksi jaguar. Jaguaari on myös pilkullinen ja hyvin yhdennäköinen leopardin

Nora ja Sade - mikä pari

Kuusi vuotta ja paljon vettä on virrannut Karjaanjoessa. Niin minä, maailma kuin moni muu on muuttunut siinä samalla. Tällä hetkellä meidän kotia asustaa minun lisäksi Sade, tanskalais-ruotsalainen pihakoira, joka muutti mun luokse lokakuussa 2020, kun olin ollut yksin 1,5kk Samin yllättävän poismenon jälkeen.   Meillä menee Saden kanssa mukavasti. Välillä haastetaan toisiamme, mutta pääasiassa ollaan onnellisia ja iloisia itsejämme. Kerron Sadesta ja meidän yhteisistä jutuista lisää toisessa postauksessa, koska ajattelin herätellä tämän blogin uudelleen henkiin. Kirjoittelen tätä ihan itseäni varten, mutta kaikki lukijat ovat myös erittäin tervetulleita. 😙   Toivotan sinulle ihanaa kesää ja ollaan kuulolla!  Sade chillaa