12-vuotiaana alkanut eli reilun 15 vuotta kestänyt lentopallourani tuli päätökseen kesällä 2006. Miksi näin? Eikö 28-vuotias ole juuri parhaassa iässä jne...?
Lentopallo valiutui lajikseni monien eri lajikokeilujen jälkeen. Ja pakkohan se on myöntää, että suurin vaikutus oli Äitillä ja Iskällä. Olin vannonut, että lentopalloa en tule pelaamaan, koska kaikki niin tietenkin ajattelivat. Olinkin mukana mm. telinevoimistelussa, yleisurheilussa, soitin viulua ja kävin partiossa. Myös paljon muuta tuli tehtyä, mutta pienessä Karkkilan kaupungissa mahdollisuudet olivat ajalliset. Äitin ja Iskän uhrautuneesta kuskaamisesta muille paikkakunnille eri harrastuksiin huolimatta, helpointa ja yksinkertaista oli valita se laji, jossa he olivat itse mukana. Ensin valmensi siis Äiti ja sitten Iskä ja välillä myös molemmat yhtä aikaa.
Miltä tuntuu olla vanhempien valmennettava? Ja miltä tuntuu valmentaa lapsiaan? Ei ole varmasti helppoa. Minun on myönnettävä, että vaikka Äiti ja Iskä ehkä minulta vaativatkin enemmän kuin muilta, niin en valittanut, ainakaan tarkoituksella. :) Kunnianhimo oli niin korkealla, että tiukempi linjahan vain paransi mahdollisuuksiani. En tietenkään ajatellut ehkä silloin aina näin. :) Sitä en osaa sanoa, että miltä vanhemmistani tuntui valmentaa minua ja myöhemmin Riinaa. Toivottavasti se ei ole saanut heitä hermoromahduksen partaalle.
Junnuvuosina menestyksen myötä nälkä pelata kasvoi ja tavoitteet olivat yhä korkeammalla. Muutama Suomenmestaruus ja muita mitaleita sekä valinta junnumaajoukkueeseen palkitsi kyllä täydellisesti. Terveisiä vaan Karkkilan Pallokerhon pelikavereille vuosina 1990-1996! Mirkalle, Tialle, Maijalle, Matelle, Marsalle, Annelle, Riinalle, Anulle ja myös niille jotka olen saattanut unohtaa.
Äitin ja Iskän sponsoroimana ja mahdollistamana pääsin Jyväskylään Voionmaan Urheilulukioon vuonna 1994. Ja vuoden päästä siitä Sammon Urheilulukioon Tampereelle. Se on ollut lentopallon kannalta paras koulu, minkä olen koskaan käynyt. Kiitos Virpille, Jokelle, Peterille, Teuskalle, Affelle ja Jullelle. Kunpa silloin olisi ollut edes hiukan järkeä päässä, että olisi tajunut mitä teki ja miksi, eikä vaan tehnyt mitä käskettiin. Tottakai sitä oppi hirveän toistomäärän ja hyvien oppien myötä, mutta jos ajatuskin olisi ollut mukana, niin mitä minusta olisikaan voinut tulla! :)
Lukion aikana sarjatasoni kehittyi vuosi vuodelta 2-sarjasta liigaan: 94-95 Somero 2-sarja, 95-96 Somero 1-sarja, 96-97 Vihti Supersarja, 97-98 Vihti SM-liiga. Ja lukion jälkeen jatkoinkin sitten liigassa aina viime kevääseen (2005) asti, eli yhdeksän kautta. Joukkueet vaihtuivat sinä aikana Hämeenlinnasta (98-99), Oriveden (99-01) ja Pieksämäen (01-05) kautta takaisin Hämeenlinnaan (05-06). Noina vuosina saavutin 2 Suomen Cupin kultaa (03 ja 05), kaksi Suomen Cupin hopeaa (98 ja 04), kaksi SM-kultaa (04 ja 06) ja kaksi SM-pronssia (99 ja 05). Aika hyvin, mutta ei silti taida pärjätä Äidille! ;)
Myös muutamia maajoukkuereissuja on tullut junnumaajoukkueen kanssa kierrettyä. Ne olivat aivan loistavia matkoja elämysten ja kokemusten puolesta, vaikka menestystä ei hirveästi tullutkaan. Vain Pohjoismaiden mestaruuskisoista on pari kultamitalia, mutta muihin arvokisoihin ei joukkueemme yltänyt. Vuonna 2003 jouduin kieltäytymään Peter Vahtran kutsusta naisten maajoukkuerinkiin. Kyllähän se vähän on jäänyt harmittamaan, mutta toisaalta päätös oli ainut järkevä siinä tilanteessa. Ulkomaillekin olen havitellut pelaamaan muutamaan otteeseen ja keväällä 2005 lähtö oli tosi lähellä. Sekin asia jäi loppuviimein sitten vain haaveeksi, mutta jälkikäteen ajateltuna myös ainut oikea ratkaisu minulle.
Pelipaikkakin on vaihtunut vuosien saatossa. Aina olen tainnut olla vähän jokapaikan höylä ja osannut vähän kaikkea vähän, mutta en koskaan mitään tarpeeksi hyvin. Aloitin junioreissa hyökkääjänä ja keskipelaajana, mutta jo lukioon mentäessä olin pelannut pari vuotta passarina. Koko lukion ajan, ensimmäisen vuoden Hämeenlinnassa ja pari vuotta Orivedellä jatkoin passarin uraa, mutta Pieksämäelle siityessäni pelipaikka vaihtui liberoksi Kososen Rennen toimesta. Orivedellä olin jo muutaman pelin pelannut liberona ja hyökkääjänäkin, mutta ne olivat vain tilapäisiä. Pieksämäellä tuli sitten liberon paikan lisäksi myös hakkurin paikka tutuksi aina ajoittain. Ja viimeisenä vuotena Hämeenlinnassa nimeni perään olisi voinut laittaa pelipaikan kuin pelipaikan, keskitorjujaa lukuunottamatta! ;)
No miksi se lentopalloura sitten loppui pelaajana. Viimeinen kauteni Hämeenlinnassa oli todella vaikea. Peliaikaa ei tullut ja matkustin hullunlailla edestakaisin Helsinki-Hämeenlinna-Tampere-väliä. Olin aivan loppu kauden jälkeen ja elimistönikin ilmoitti, että tuollainen elämä saa loppua nyt. Minulla todettiin ärtyvän suolen oireyhtymä. Nyt teen ahkerasti töitä, syön säännöllisesti ja nautin elämästä sen sijaan, että joka ilta uhraan väh. 5 tuntia treenimatkoihin ja treeneihin, kaikki viikonloput pelireissuihin ja muun ajan saunailtoihin ja muihin tapahtumiin. Myös loukkaantumiset ja kulumiset, jotka urheilu on aiheuttanut ovat jo nyt siinä pisteessä, että pelottaa elämä kymmenen ja kahdenkymmenen vuoden päästä.
Lentopallo on antanut minulle paljon, vaikka paljon se on myös rajoittanut. Ystävät, kaverit ja kaikki ihmiset joihin olen törmännyt uran aikana ovat minulla päällimmäisenä mielessä. Lisäksi ulkomaanmatkat ja menestymiset ovat erittäin mieluisia kokemuksia. Lentopallo on kasvattunut minua paljon myös ihmisenä ja pitänyt poissa kaduilta junnuvuosina. Minulla on hirveä ikävä kaikkia pelikavereita ja toivonkin heidän olevan minuun yhteydessä, vaikka en heitä joka treeneissä ja pelissä näekään.
Lentopallo ei minulta koskaan jää pois täysin elämästäni, vaikka nyt tuntuukin hyvältä olla ilman. En kaipaa yhtään takaisin kentälle lämmittelemään ja jännittämään. Jopa katsominen tuntui aika tylsältä, kun viime viikolla Riinan peliä kävin katsomassa. Lentopallo saattaakin vaihtua täysin biitsiin tulevaisuudessa. Tottakai seuraan jatkossa ainakin Riinan pelejä ja myös kaikkien muiden kavereitteni edesottamuksia. Katsomossa siis nähdään! Ja olenhan minä mukana myös Lentopalloliiton liittovaltuustossa ja seurapalveluiden toimialaryhmässä ja kerron kyllä mielipiteeni sitä kysyttäessä... ;D
Lentopallo valiutui lajikseni monien eri lajikokeilujen jälkeen. Ja pakkohan se on myöntää, että suurin vaikutus oli Äitillä ja Iskällä. Olin vannonut, että lentopalloa en tule pelaamaan, koska kaikki niin tietenkin ajattelivat. Olinkin mukana mm. telinevoimistelussa, yleisurheilussa, soitin viulua ja kävin partiossa. Myös paljon muuta tuli tehtyä, mutta pienessä Karkkilan kaupungissa mahdollisuudet olivat ajalliset. Äitin ja Iskän uhrautuneesta kuskaamisesta muille paikkakunnille eri harrastuksiin huolimatta, helpointa ja yksinkertaista oli valita se laji, jossa he olivat itse mukana. Ensin valmensi siis Äiti ja sitten Iskä ja välillä myös molemmat yhtä aikaa.
Miltä tuntuu olla vanhempien valmennettava? Ja miltä tuntuu valmentaa lapsiaan? Ei ole varmasti helppoa. Minun on myönnettävä, että vaikka Äiti ja Iskä ehkä minulta vaativatkin enemmän kuin muilta, niin en valittanut, ainakaan tarkoituksella. :) Kunnianhimo oli niin korkealla, että tiukempi linjahan vain paransi mahdollisuuksiani. En tietenkään ajatellut ehkä silloin aina näin. :) Sitä en osaa sanoa, että miltä vanhemmistani tuntui valmentaa minua ja myöhemmin Riinaa. Toivottavasti se ei ole saanut heitä hermoromahduksen partaalle.
Junnuvuosina menestyksen myötä nälkä pelata kasvoi ja tavoitteet olivat yhä korkeammalla. Muutama Suomenmestaruus ja muita mitaleita sekä valinta junnumaajoukkueeseen palkitsi kyllä täydellisesti. Terveisiä vaan Karkkilan Pallokerhon pelikavereille vuosina 1990-1996! Mirkalle, Tialle, Maijalle, Matelle, Marsalle, Annelle, Riinalle, Anulle ja myös niille jotka olen saattanut unohtaa.
Äitin ja Iskän sponsoroimana ja mahdollistamana pääsin Jyväskylään Voionmaan Urheilulukioon vuonna 1994. Ja vuoden päästä siitä Sammon Urheilulukioon Tampereelle. Se on ollut lentopallon kannalta paras koulu, minkä olen koskaan käynyt. Kiitos Virpille, Jokelle, Peterille, Teuskalle, Affelle ja Jullelle. Kunpa silloin olisi ollut edes hiukan järkeä päässä, että olisi tajunut mitä teki ja miksi, eikä vaan tehnyt mitä käskettiin. Tottakai sitä oppi hirveän toistomäärän ja hyvien oppien myötä, mutta jos ajatuskin olisi ollut mukana, niin mitä minusta olisikaan voinut tulla! :)
Lukion aikana sarjatasoni kehittyi vuosi vuodelta 2-sarjasta liigaan: 94-95 Somero 2-sarja, 95-96 Somero 1-sarja, 96-97 Vihti Supersarja, 97-98 Vihti SM-liiga. Ja lukion jälkeen jatkoinkin sitten liigassa aina viime kevääseen (2005) asti, eli yhdeksän kautta. Joukkueet vaihtuivat sinä aikana Hämeenlinnasta (98-99), Oriveden (99-01) ja Pieksämäen (01-05) kautta takaisin Hämeenlinnaan (05-06). Noina vuosina saavutin 2 Suomen Cupin kultaa (03 ja 05), kaksi Suomen Cupin hopeaa (98 ja 04), kaksi SM-kultaa (04 ja 06) ja kaksi SM-pronssia (99 ja 05). Aika hyvin, mutta ei silti taida pärjätä Äidille! ;)
Myös muutamia maajoukkuereissuja on tullut junnumaajoukkueen kanssa kierrettyä. Ne olivat aivan loistavia matkoja elämysten ja kokemusten puolesta, vaikka menestystä ei hirveästi tullutkaan. Vain Pohjoismaiden mestaruuskisoista on pari kultamitalia, mutta muihin arvokisoihin ei joukkueemme yltänyt. Vuonna 2003 jouduin kieltäytymään Peter Vahtran kutsusta naisten maajoukkuerinkiin. Kyllähän se vähän on jäänyt harmittamaan, mutta toisaalta päätös oli ainut järkevä siinä tilanteessa. Ulkomaillekin olen havitellut pelaamaan muutamaan otteeseen ja keväällä 2005 lähtö oli tosi lähellä. Sekin asia jäi loppuviimein sitten vain haaveeksi, mutta jälkikäteen ajateltuna myös ainut oikea ratkaisu minulle.
Pelipaikkakin on vaihtunut vuosien saatossa. Aina olen tainnut olla vähän jokapaikan höylä ja osannut vähän kaikkea vähän, mutta en koskaan mitään tarpeeksi hyvin. Aloitin junioreissa hyökkääjänä ja keskipelaajana, mutta jo lukioon mentäessä olin pelannut pari vuotta passarina. Koko lukion ajan, ensimmäisen vuoden Hämeenlinnassa ja pari vuotta Orivedellä jatkoin passarin uraa, mutta Pieksämäelle siityessäni pelipaikka vaihtui liberoksi Kososen Rennen toimesta. Orivedellä olin jo muutaman pelin pelannut liberona ja hyökkääjänäkin, mutta ne olivat vain tilapäisiä. Pieksämäellä tuli sitten liberon paikan lisäksi myös hakkurin paikka tutuksi aina ajoittain. Ja viimeisenä vuotena Hämeenlinnassa nimeni perään olisi voinut laittaa pelipaikan kuin pelipaikan, keskitorjujaa lukuunottamatta! ;)
No miksi se lentopalloura sitten loppui pelaajana. Viimeinen kauteni Hämeenlinnassa oli todella vaikea. Peliaikaa ei tullut ja matkustin hullunlailla edestakaisin Helsinki-Hämeenlinna-Tampere-väliä. Olin aivan loppu kauden jälkeen ja elimistönikin ilmoitti, että tuollainen elämä saa loppua nyt. Minulla todettiin ärtyvän suolen oireyhtymä. Nyt teen ahkerasti töitä, syön säännöllisesti ja nautin elämästä sen sijaan, että joka ilta uhraan väh. 5 tuntia treenimatkoihin ja treeneihin, kaikki viikonloput pelireissuihin ja muun ajan saunailtoihin ja muihin tapahtumiin. Myös loukkaantumiset ja kulumiset, jotka urheilu on aiheuttanut ovat jo nyt siinä pisteessä, että pelottaa elämä kymmenen ja kahdenkymmenen vuoden päästä.
Lentopallo on antanut minulle paljon, vaikka paljon se on myös rajoittanut. Ystävät, kaverit ja kaikki ihmiset joihin olen törmännyt uran aikana ovat minulla päällimmäisenä mielessä. Lisäksi ulkomaanmatkat ja menestymiset ovat erittäin mieluisia kokemuksia. Lentopallo on kasvattunut minua paljon myös ihmisenä ja pitänyt poissa kaduilta junnuvuosina. Minulla on hirveä ikävä kaikkia pelikavereita ja toivonkin heidän olevan minuun yhteydessä, vaikka en heitä joka treeneissä ja pelissä näekään.
Lentopallo ei minulta koskaan jää pois täysin elämästäni, vaikka nyt tuntuukin hyvältä olla ilman. En kaipaa yhtään takaisin kentälle lämmittelemään ja jännittämään. Jopa katsominen tuntui aika tylsältä, kun viime viikolla Riinan peliä kävin katsomassa. Lentopallo saattaakin vaihtua täysin biitsiin tulevaisuudessa. Tottakai seuraan jatkossa ainakin Riinan pelejä ja myös kaikkien muiden kavereitteni edesottamuksia. Katsomossa siis nähdään! Ja olenhan minä mukana myös Lentopalloliiton liittovaltuustossa ja seurapalveluiden toimialaryhmässä ja kerron kyllä mielipiteeni sitä kysyttäessä... ;D
Kommentit
Lähetä kommentti
Kiitos kommentista! Kaikki kommentit ovat tervetulleita!
Thanks for the comment! All the comments are wellcome!