Siirry pääsisältöön

Tekstit

Vapaapäivä Åressa

Olen perinteisesti joka Åren reissulla ottanut ainakin yhden vapaapäivän aktiviteeteista. Tällä kerralla ei olla painettu ihan niin niska limassa kuin monilla aikaisemmilla kerroilla, mutta tänä aamuna ei vaan kroppa välittänyt sellaista fiilistä, että olisi ollut kova halu päästä pyörän päälle. DH olisi nimittäin ollut päivän ainoa mahdollinen sportti, sillä vesisadetta oli ennustettu iltapäivälle. Edellisten kertojen aktiviteeteistä ja vapaapäivistä voi lukea tämän blogin juttuja tägillä Åre. Lähdin kuitenkin Samin mukaan DH-baanoillepäin kuvatakseni Samin aamupäivän ajoja. Tämän pidemmälle en kuitenkaan päässyt, eli hissien ala-asemalle. Kaikista vasemmalla kabiinin vaijerit, keskellä Worldcuplift ja oikealla VM6. Sami lähti painamaan huipulle kabiinilla, kun yläosan reittejäkin oli vihdoin avattu. Minä sen sijaan suunnistin torin ja kylän kauppoihin. Tulipa nähtyä taas ihan perus ajoneuvo-varustekuljetus-yhdistelmä. Pari vuotta sittenhän kerroin Jon Olssonin Lamborghinista...

Naapurissa kiipeilemässä

Koska päivän ennuste oli aurinkoinen, niin lajivalinta oli selkeä, kiipeilemään. Paikkaa pohdittiin loppuun asti ja valinnaksi osui Åren naapuripitäjän Östersundin Frösönberget , jonne oli matkaa 100 km. Paikka käytiin tsekkaamassa jo tulomatkalla ja topot oli printattu, joten tiedettiin mitä edessä olisi. Ensin näkyi vain pientä vilausta Stora Klippanin 50-metrisestä seinästä. Kallion alla koko komeus häkellytti, pientä osviittaa korkeudesta antaa sinitakkinen mies. Samasta paikasta kuin edellinen kuva, mutta toiseen suuntaan. Sami-pikku-ukko miettii mitä seuraavaksi. (valitettavasti aurinko häiritsi hieman kuvausta ja ylimmät kalliot feidautuvat valoon. (: ) Reitit oli merkattu hyvin topoon ja paikoin oli reitin alla fiksusti kirjoitettu kiveen, mikä reitti siitä alkoi. Menimme vain sporttiliidireittejä, ettei aikaa tuhraantunut trädie virittelyyn. Minäkin menin pari kertaa ekana ja hyvin sain topattua 25-metrisenkin liidin. Greidaus oli pääosin saman linjan mukaista,...

Åressa tapahtuu

Pistetään tähän väliin pieni mainos siitä mitä Åressa tapahtuu kesän aikana kaikkien aktiviteettimahdollisuuksien lisäksi. Nyt jo vähän vanhaa tietoa, mutta eilen kylään saapui St. Olavsloppet , joka on viestijuoksukilpailu Östersundista Trondheimiin. Kisa juostaan neljän päivän aikana ja kaikkiaan matkaa tulee noin 330 km. Åren tori oli maalina ensimmäisen päivän osuuksille. Valitettavasti emme tajunneet paikasta kuvaa ottaa, koska satoi melko kovaa vettä ja ilmapiiri oli hyvin synkkä. Hetkeä ennen oli 100 metriä ennen maalia maahan luhistunut miesjuoksija, jota elvytettiin ja lopuksi vietiin ambulanssilla pois. Mutta tässä kisan kartta heidän omilta sivuiltaan. Viikonloppuna Åressa on Häglöfs Åre Extreme Challenge -seikkailukisa. Sama kisa oli kolme vuottakin sitten, mutta silloin emme nähneet kuin kisaan valmistautuvia urheilijoita. Välineitä on joka lähtöön, on kanoottia, pyörää ja lenkkaria. Suomalaisiakin rekkareita on tullut vastaan välineet katolla, joten heitä voi pääst...

Åre ja vesisade

Aamulla vähän mietitytti, että mitäköhän tänään, kun sadetta ropisi ikkunaan ja ennuste oli hyvinkin märkä. Kiipeily oli täysin poissa kuvioista. Koskimelonta olisi sopinut keliin, mutta ei oltu varattu paikkoja etukäteen. Jäljelle jäi siis DH ja eihän tuo homma kelistä välitä. Kuteet niskaan ja satulaan. Canyon Nerve AM F8 (linkissä hieman uudempi malli) roikkumassa satulasta WC_liftissä Sateisesta kelistä johtuen kuvia ei päivän touhuista ole. Kerrotaan sitten enemmän fiiliksistä. 1. Täytyy olla todella tyytyväinen, että jaksaa vetää kerralla reitit läpi, oli kyseessä sitten sininen tai punainen. Kunto on kohdallaan, vaikka ei kyseistä lajia ole kolmeen vuoteen tehnyt. 2. Lisää edelliseen: oikean lonkka on ihan vammainen, mutta pysyy hyvin toimintakykyisenä, kun venyttelee hississä ja suorilla vaihtaa asentoa, tuppaan muuten ajaa reitit läpi koko ajan vasen jalka edellä. Lonkassa erityisesti lonkankoukistaja kinnaa ja vaikuttaa niin selkään kuin reiteen. 3. Ja vielä lisää ...

Åre ja DH

Paluu kesä-Åre n DH-baanoille kolmen vuoden jälkeen oli suoraan sanoen herkullinen. Viime kerrallahan leikki loppui kylkiluiden katkeamiseen ja viime Åren reissulla helmikuussa murtui peukalo, joten jännitystä oli ilmassa monessa suhteessa. Vaan eipä kannattanut jännittää. :D Mustanaamio Olin kolmen vuoden aikana unohtanut sujuvasti miten paljon varustetta onkaan päällä DH-ajossa. Jaloissa jo on säämiskät, lonkkahousut, sukat, polvi-säärisuojat ja päälihousut sekä kengät. Yläosassa tänään oli aluspaita, ajopaita, takki, rinta-selkäpanssari, kyynersuojat ja hanskat. Päässä tietty kypärä ja lasit. Minusta saa näkyä vaikka kauaskin, että naisetkin voi ajaa alamäkeä ja siksi varusteissa on paljon pinkkiä. Sävy sävyyn. Baanoja oli kivasti auki alaosassa kukkulaa, eli siellä minne pääsi VM6:lla ja Worldcupliftenillä. Yläosassa on vielä luntakin, eikä hiihtämistä kielletä, toidetaan suksimisen vain olevan omalla vastuulla. Harmi, kun ei tullut niitä varusteita mukaan. ;) Ka...

Åre ja kiipeily

Kaksi päivää jo takana ja vielä ei yhtäkään postausta. Noh, aika rientää ja tekemistä riittää. Tässä satsissa onkin sitten ronskisti kahden kiipeilypäivän edestä. Koska paikat on tutut, niin tiesi heti mitä tehdä ja miten edetä noinniinkuin oheistoimintojen suhteen. Kiipeily Åressa on kuitenkin uusi juttu myös meille, mutta onneksi täältä löytyi ihan koordinaatit, jotta löysi sujuvasti perille. Paikkana siis Välaberget, hieman Åresta itään. Kalliot lohkareiden takaa kuvattuna. Lohkareita on ainakin 50 metriä heti kallioiden juuresta alapäin. Ilmeisesti irronneet jossain vaiheessa tuosta kalliosta. Paikkana aivan käsittämätön. Pystysuorat seinät, joissa paljon lohjenneita osia ja flakeja. Nimesin kalliot heti kameleonttikallioiksi, koska otteita ei meinaa nähdä yhtään. Kitkaa onneksi kuitenkin on, että jaloille ei mitään askelmia tarvitsekaan. Kallioiden alla on tosiaan satoja ellei jopa tuhansia kiviä, isoja ja pieniä. Mitä lienee paikalla tapahtunut joskus... Juhannussunnunta...

Yötön yö

Tältä näytti vuoden pisimpänä päivänä klo 22.30 kaakkoistaivaalla. Aurinko ei todellakaan ollut laskenut minnekään Etelä-Suomessakaan. Aivan mahtavaa!