Siirry pääsisältöön

Tekstit

Karhu

Olet karhu ! Ulkoiselta olemukseltasi saatat olla hyvin sympaattinen, mutta tarvittaessa osaat hurjistua. Olet elämän rennosti ottava ja mielipuuhaasi onkin nukkuminen. Norpan innoittamana tein eläintestin Hesarin sivuilla. Aika osuva tuli, sillä tykkään nukkumisesta ja osaan myös hurjistua, vaikka harvoille sitä puolta olenkin näyttänyt. Elämää en ehkä ota ihan liian rennosti ainakaan. ;)

Tour de Tampere

No niin, nyt on kesän yksi superurakka takana, nimittäin Tour de Tampere. En uskaltautunut vielä täydelle Tourille, eli kahdeksan tunnin setille, vaan tyydyin puolikkaaseen, eli viiteen tuntiin. Täytyy sanoa, että kyllä jännitti ennen lähtöä. Minun pisin yhtäjaksoinen urheilusuoritus tähän mennessä on Länsiväyläjuoksu, johon meni se vajaa pari tuntia. Muissa suorituksissa on ollut huomattavia taukoja. Ollaanhan toki oltu monta tuntia putkeen laskettelemassa tai viimeksi Åressa DH-mäessä, mutta niissäkään ei se yhtämittainen suoritus ilman taukoja ole verrattavissa tällaiseen. Mutta hienosti selviydyttiin, kun seura oli hyvä ja ryhmävalinta paras mahdollinen minulle. Olin ns. naisten ryhmässä, jossa oli kyllä miehiäkin. Vaatimukset tälle ryhmälle oli alhaisimmat. Eli vähiten teknistä, vauhti matalin ja matkan pituus lyhyin. Ensimmäinen tunti tuntui pisimmältä. Sitten vierähti 3 tuntia ihan siivillä. Lopussa alkoi jo odottaa maaliin pääsyä. Yksi pidempi tauko oli matkalla huoltopisteellä...

Kivoja ihmisiä

Viikonlopun alku meni Kangasala-Tampere-akselilla. Perjantaina vierailu rapujen myötä ihanilla ihmisillä Kangasalla ja lauantaina Tour de Tampere hyvässä seurassa. On kyllä niin ihanaa tavata fiksuja ja hyväkäytöksisiä ihmisiä. Tapaaminen on aina niin iloinen ja toivotunoloinen. Voi jutella mistä tahansa ja viime tapaamisesta ei tunnut olevankaan useita viikkoja tai jopa vuosia. Tällä kertaa perjantai-ilta meni ihan siivillä ja Tour de Tampereesta ensimmäiset kolme tuntia, kun vaan jutteli, vaihtoi kuulumisia, pohti päivän politiikkaa ja yhtieskuntaa, ihmetteli mailman menoa jne... Oli kiva tavata teitä Jenni, Jarski ja Tinke! Toivottavasti nähdään taas pian uudestaan.

Hämmästyttää kummastuttaa

Oltiin eilen ottamassa askelmerkkejä Liikuntamyllyssä Myllypurossa. Keli kun nyt on mitä on, niin oli parempi harrastaa yleisurheilua sisästiloissa. Matka Myllypuroon ja treenit menivät ihan ok. Lonkka ei välttämättä toiminut täysillä, mutta ihan kohtuullisia suorituksiakin tuli. Nyt on sitten pituuden ja korkeuden askelmerkit tiedossa ensi viikon 10-ottelua silmällä pitäen. Päätettiin ladella myös tavoitteet otteluun. Minun on tässä: 100m 15,5s Pituus 415cm Kuula 8m Korkeus 135cm 400m 90s Aidat 18s Kiekko 23m Seiväs 200cm Keihäs 27m 1500m 6min30s Kovat on tavoitteet, mutta ei kai sitä ennätyksiäkään tule, jos ei tavoittele parasta. Hirveästi ei olla tänä kesänä treenattu, mutta sekös antaakin yllättämisen mahdollisuuden. :) Palataan sitten vielä Liikuntamyllyyn. Kun menin treenin jälkeen pukukoppia kohti, niin joku tummempi-ihoinen, ei musta vaan enemmän aasialaisennäköinen, mies käsi käsiksi. Pyysi anteeksi, että oli vahinko, mutta ei se vaan voinut olla. Olin nimittäin n. metrin pää...

Uusi elämä!!

Tätähän on tässäkin blogissa hoettu vaikka kuinka useasti. Mut nyt se on tosiasia. Sen verran kaapissa olevat vaatteet puristavat, peilikuva näyttää pahalta ja ikäkin sen jo vaatii, että jotain oikeasti tehtävä. Niinpä olen päättänyt aloittaa vähitellen ja keskittyä kerrallaan vain muutamiin asioihin. Tällä hetkellä huomionkohteina on päivittäinen liikunta+venyttely, syöminen ja kosmetiikka. Jatkossa sitten pitää keskittyä ja lisätä edellä mainittuihin jo rutinoituneisiin tapoihin ainakin vedenjuonti, riittävä nukkuminen ja hyötyliikunta työmatkoilla. Ja sitten pitää taas keksiä ja huomata lisää, kun niitä tulee vastaan. Mutta ainakin syyskuu mennään näillä: Mutta nyt yritän liikkua joka päivä. Alku on lähtenyt vähän huonosti liikkeelle lonkankoukistajan kiukuttelun takia, mutta jatkossa ei ole mitään tekosyitä jättää päivittäistä liikuntaa väliin. Lajeja ja omia varusteita on niin paljon, että kyllä joka päivälle joku setti pitäisi löytyä. Onneksi on kaveri aina mukana, kun Samin kans...

Loman jälkeen

Miten loma aina osuukin juuri oikeaan paikkaan? Ja miten voi lomalla aina saada itsensä niin nollatuksi, että työt tuntuvat ihan vierailta. Eikä tuohon oikeastaan tarvita kuin vikonloppu. Tämä viikko on taas lähtenyt aika nuivasti käyntiin. Väsyttää kamalasti, vaikka lomaviikolla tuli nukuttua paljon ja myös tällä viikolla öisin ihan riittävästi. Työt tuntuvat todella vierailta ja sitä unohtelee pienimpiäkin asioita. Liikuntaakaan ei juuri ole pahemmin päässyt harjoittamaan kipeän lonkankoukistajan ja pienen yskän takia. Johtopäätöksenä tästä voi vain vetää, että joko ollaan aina lomalla, tarpeeksi pitkä pätkä putkeen tai sitten ei lomailla ollenkaan.

Åre paketissa

Perjantaina oltiin vielä mäessä, vaikka keli oli sateinen. Kuvattiin kypäräkameralla ja ajettiin niin paljon kuin jaksettiin. Sami siis paljon enemmän kuin minä. :) Illalla perussetti, eli kylpylä ja ruokaa sekä Olympialaisia. Lonkka/nivunen/lonkankoukistaja oli niin kipeä, että hyvä kun pystyin kävelemään. Onneksi venyttely auttoi kuitenkin nukkumaan. Myös kädet olivat aika heikkoina ja jomottivat kovasti. Onneksi olin laittanut päiväksi teippaukset peukaloihin ja ranteisiin. Eipä ne silti pahinta rasitusta poistanut, vaikka helpotti kyllä ajamista. Lauantaina aikainen herätys, pakkaus ja lähtö kotia kohti. Matka oli melko joutuisa ja päivä aurinkoinen. Tietysti, olihan se satanut koko viikon. Laivaan tultiin ajoissa ja illallinen oli runsas. Aamulla aikainen herätys ja vierailu ennen aamuseiskaa Nousiaisissa. Siitä sitten kotiin ja nukkumaan. Oli pakko vettä kunnon päikkärit, että jaksoi edes purkaa kamoja. Katsottiin illalla vielä leffa, Syriana. En tajunnut leffasta mitään. Ei siis...