Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on joulukuu, 2008.

Hyvää joulua

Blackout

Meillä oli pari elokuvalippua tälle vuodelle käyttämättä. ajateltiin käyttää ne nyt, kun loppuvuodesta ja sen menoista ei ihan vielä ole tarkkaa havaintoa. Sami selasi Finnkinon leffoja ja löysi ensi viikolla varsinaiseti teattereihin tulevan Blackoutin . Elokuva oli mielenkiintoinen. Draamaa, jännitystä ja hieman myös rakkautta. Suosittelen katsomista, vaikka elokuva jättikin mieleen erilaisia ajatuksia. Voin pohtia noita ajatuksia myöhemmin, kun moni muukin on elokuvan nähnyt!

Lentopalloa

Olen pitkäatä aikaa katsellut Suomen pääsarjatasojen lentopalloa. Torstaina tuli katsottua Pislaploki, Pihtipudas - Kuusamon Pallo-Karhut Urheilukanavalta ja perjantaina Suomen Cupin välieriä Lentopalloliiton Floobs-palvelusta. Torstain pelissä olin varma, että kolme erää ja se on siinä. Mutta eipäs vaan niin käynytkään. Ploki pelasi loistavasti Satun opastuksella kaksi ensimmäistä erää. Tuli paljon hyviä nostoja, hyökkäyksiä ja puolustuksia. Saana KOljonen oli aivan loistava liberona ja Kristina Fabris laidassa. Myös Rashinda Reed ja Maria Uunila pelasivat hyvin keskellä. Mutta sitten tuli stoppi. Kolmas ja neljäs erä olivat virheiden sävyttämiä Plokin puolella ja Pallo-Karhuilla taas onnistui lähes kaikki. Uusi USA:sta juuri tullut keskipelaaja pelasi loistavasti. Muut nostaja paikkasivat hyvin erittäin huonosti pelaneen liberon tonttia ja nuori passari osoitti olevansa tulevaisuuden pelaaja. Sääliksi kävi Satua, joka on aivan loistava valmentaja. Hän tsemppaa, antaa taktisia ohjei

Joulu tulee!!!

Mä en sitä kyllä ole tainnut vielä tajuta. Tiedän toki, että joulu tulee, tuleehan se joka vuosi, mutta mitään en oikeastaan ole tehnyt sen eteen. Odotan vain perjantaina 19.12. alkavaa lomaa ja sitten keskityn jouluvalmisteluihin, Onneksi siinä on vielä 4 kokonaista päivää. Perjantaihin ast keskityn töihin ja itseni pitämiseen koossa. Ja mitä sitten olisi tehtävänä? - jouluvalojen laittaminen ulos (jos olisin laittanut ne aikaisemmin, niin ehkä elämä ei olisikaan ollut näin ankeaa) - joulukoristeiden laittaminen (ainakin kranssi pitää ovaeen laittaa) - kynttilöiden ja kynttilätelineiden hankkiminen (pitää ostaa Ruohonjuuresta soijakynttilöitä, koska ne nokeavat kuulemma vähemmän, lisäksi pitää hankkia katollisia kynttilätelneitä, etteivät valkoiset seinät tummu kokonaan) - joululahjonen hankkiminen (kaksi lahjaa on hankittuna kokonaan ja joihinkin pieniä osia) - viimeisten joulukorttien lähettäminen, joulusähköpostin tekeminen ja lähettäminen sekä joulu-SMS:n muotoilu ja lähetys - jou

Juhlat

Oli niin kiva olla osa mahtavia bileitä. Oli A-Class Christmas Partyt ja synttärit, siis yhdistettynä. Mekko vaati tilaisuuden ja siitä se sitten kuulemma lähti. :) A-luokan juhlat vaativat A-luokan asustuksen, niinpä minäkin tein 10 vanhasta iltapuvusta cocktail-mekon, hankin uusia koruja, tekoripset, tumman kynsilakan, uudet korkokengät ja Samille minun puvun värisen kravatin. Sain vielä meikkauksen ammattilaiselta, niin lopputulos oli parasta mitä tästä voisi saada. Juhlia oli siis valmisteltu huolella jo monta päivää, oli tehty ruokalistaa ja kauppalistaa. Viimeinen silaus oli Järjestäjä-Masterin kanssa tehty kauppareissu päivää ennen H-hetkeä. Lauantaille oli suunniteltu paljon aikaa ja aikataulua. Minulla vaan oli mennyt vähän pää sekaisin kenties edellisen päivän pitkästä illasta tai joulunodotuksesta. Unohdin nimittäin hakea Järjestäjä-Masterin tekemään valmisteluja ja olin ihan väärässä Juhlien alkamisajan kanssa. Onneksi sain palautetta, että on vähän liikaa naruja käsiss

Sinne, tänne ja vielä tonnekin

On tullut mentyä hieman otsikon kuvaamalla tavalla. Aina ei pää ole pysynyt ihan mukana, mutta onneksi ei suuremmin ole tullut vahinkoja. Kaikkien kalenteriin merkittyjen menojen lisäksi on tullut mietittyä joululahjoja, valmistauduttu ja tehty hankintoja viime lauantain Juhliin ja yritetty sinnitellä Kaamoksen haastaessa. Keskiviikkona tuli koettua erilainen spinning, tai xycling niinkuin Elixian ohjelma sanoo. No, enhän minä sinne oikeastaan olisi mennyt ollenkaan ellei tiedossa olisi ollut jotain speciaalia. Tässä sisäpyöräilyssä merkitsi eniten musiikki, omat fiilikset ja rytmi. Eikä polkeminen ollut ollenkaan niin tuskaista kuin yleensä. Kannatti mennä! Torstaina oli kahvakuulakurssin viimeinen kerta. 15 kerran setti ohjausta oli loistava. Minä jouduin jäämään kyllä ainakin neljästä pois reissujen, parturin ja poskiontelotulehduksen takia. Mutta onneksi Sami oli paikalla joka kerta ja hänestä ehkä tuleekin tulevaisuudessa ihan oikea ohjaaja. Tähän asti hän on joutunut ohjaamaan va

Nääspeksi

Eilen käytiin Samin kanssa tutustumassa teekkarikulttuuriin. Tarjolla oli Nääspeksi Gloriassa. Speksihän on opiskelijoiden musiikkinäytelmä ja Nääspeksi on Tampereen teknillisen yliopiston opiskelijoiden oma speksi. Viimeksi paikalla olimme kaksi vuotta sitten. Viime vuonna emme saaneet lippuja, mutta tänä vuonna onneksi lykästi. Tämän vuoden spektaakkeli kesti melkein neljä tuntia. Ja oli todella hauska. Speksin nimi oli Romeo ja Julia. Ihan perustarina se ei kuitenkaan ollut, sillä lavalla nähtiin myös mm. Kekkonen, Tsinghis Kaan ja Kikka. Laulut ja räpit olivat huikeita ja tanssijat notkeita. Bändi oli impulsiivinen ja lavasteet monipuoliset. Koko ideahan perustuu improvisointiin ja yleisön läsnäoloon. Tällä kertaa yleisö oli oikein vahvasti mukana ja "Omstart!" kuului useampaan kertaan. Myös tällainen biisi tuli tutuksi. Se nimittäin soi repeatillä koko ajan, kun näytelmä ei ollut käynnissä...

Kivaa

Viikonloppuna tuli taasen koettua kaikkea kivaa. Perjantaina kävimme tsekkaamassa Pieksämäen Teatterin näytöksen "Myöhästynyt hääyö". Tetterin näyttelijät ovat harrastajia ja sielt löytyi joukosta myös Mira. Näytelmä on Mika Waltarin vuonna 1948 kirjoittama ja se kertoo pariskunnasta, joka menee naimisiin, mutta pääsee viettämään varsinaista hääyötään ja kuherruskuukauttaan vasta viikkoja varsinaisen ajankohdan jälkeen, kun väliin tulee Amerikan eno ja morsiamen äiti. Näytelmä on komedia ja se olikin oikein hauska. Ja vaikka näytelmä on kirjoitettu jo 60 vuotta sitten, oli siinä erittäin hyvin nykypäivään osuvia juttuja. Tietenkin ohjaajalla on omat sormensa pelissä, niin näytelmä saadaan näyttämäänkin nykyaikaiselta, mutta eihän juonta ole täysin voitu muuttaa. Näytelmä oli meill eoikein kiva piristysruiske synkkään syksyyn. Näytelmän jälkeen pääsimme vielä pikkujouluihin, joissa tarjoilupöytä notkui mitä ihanempia herkkuja. Booli oli oikein maukasta ja ihmiset ihanan iloisi

Synkkää

Onpa mustaa ja synkkää. Niin masentavaa. Aamulla, kun raahautuu töihin, on pimeää. Illalla, kun raahautuu kotiin, on pimeää. Päivällä, kun katsoo ulos, on... ei ainakaan valoisaa. KAikki näyttää tältä: Ainakin minut tämä Etelä-Suomen kaamos on saanut niin down. Ei huvita mikään. Toivottavasti pian tulisi lunta. Viime viikolla oli niin huippua, kun meidänkin takapihalla oli jopa metri lunta kasassa. Nyt ei ole yhtään. No, jos ei tule lunta, niin voihan sitä laskea päivä parempaan, jo 18 päivän päästä alkaa päivä taas pidentyä. Eli 36 päivän päästä tällainen synkkyyn on tältä talvelta takanapäin. Kerran sille, HEI! Pitää laittaa hieman valoja pihalle, viritellä kynttilöitä ja matkustaa lumen luo. Kynttilät vaan aiheuttavat mustia seiniä ja nyt ei huvita yhtään mennä iltaisin ulos pimeään ja märkään asentamaan niitä solmuisia piuhoja mutanurmikolle. Luntakaan ei ihan parin tunnin ajomatkan päästä löydy. Ei edes Kuopiosta. Eli jäljelle jää positiivinen ajattelu... yeah, right!